Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

28. huhtikuuta 2012

Pyykkipäivä part || + cordeoharjoittelua

Jee, parin päivän kirjoittamistauon jälkeen jaksan taas kirjoittaa :--D

Yksisarvineeen! Miksi tää harmaantuu nyt jo :(

Melexin ja Selssin pesupäivä siis oli tänään, viikon päästä kun on mätsärit. Oli kanssa tarkotus käydä ajamassa Selssi, mutta kun poni hengitti taas niin raskaasti, etten sitten viittinyt.

Selssi oli yksikseen tarhassa sillä aikaa kun pesin ja touhusin Melexin kanssa, ja poni näytti pariin otteeseen siltä, että tulee lankojen ali, mutta kerrankin se sai sähköiskun ja pomppasi pari metriä taaksepäin :--D yleensä tuntuu, ettei tuo saa sähköiskuja vaikka nojaisi koko painollaan lankaan. Kerrankin!!

Selssille ei tullut edes vilu, vaikka senkin huuhtelin ihan kylmällä vedellä, pistin sille silti ihan hetkeksi sen fleeceloimen niskaan, mutta otinkin sen pois sitten ehkä vartin päästä. Paljon hyötyä, kylläkyllä.







Melkein taas jaksaa kiinnostaa :--D

Melexin kanssa oli taas pitkästä aikaa cordeoharjoitukset. Pistin vanhukselle normaaliin tapaan sidepullit päähän, että jos ei mene cordeon kautta avut läpi, niin sitten hätävarana on saipparit päässä.

Ja voi että Melex toimi kivasti! Pysähtyi tosi helposti, ja peruutti melkein vaan istunta-avuilla. Kääntyilyä pitää tehdä reippaasti lisää, kyllä tuo senkin tajuaa, mutta voisi tajuta vähän paremmin :D pyörittiin vähäsen ympyrää molempiin suuntiin, onneksi tuo nykyään sietää pohkeita sen verran, ettei ampase juoksemaan kun ne pistää kylkiin kiinni, oli meinaan paljon hyötyä pohkeista kun kääntyiltiin :--D tai no, yleensä.


Vanhukselle tuli kauhea vilu, kun joutusin tämänkin huuhtelemaan kylmällä vedellä, ja minäpä sitten pistin kunnolla pojalle loimia päälle! Ensimmäisenä oli fleecetakki, sitten villatakki, kaulalla oli fleeceviltti, ja päälimmäisenä vielä kaulakappaleellinen sadetakki :--D eipähän tullut kylmä enää! Ei tuo järkyttävä takkikasa kyllä vanhuksen päällä ollut kuin ehkä tunnin, sitten oli jo sen verran kuiva, että kehtasin jättää sen kuivalla fleeceloimella ulos.
En ole kyllä hetkeen pistänyt noin montaa takkia hevosen päälle samallakertaa, Melexille varmaan ikinä. Ja ilmeestä ja olemuksesta päätellen ei sitä niin montaa takkia kerralla tarvikaan päälle pistää :--D parka.












Ylväs muulivanhus!

Huomenissa on talliporukalla luvassa yhteistä irtohypytystä, Ponin kanssa sinne siis! :--)

2 kommenttia

  1. minne mätsäreihin te ootte menossa? :)

    VastaaPoista
  2. myseran järjestämiin :--) mynämäkeen, jos sanoo mitään :D

    VastaaPoista