Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

4. huhtikuuta 2018

Maneesireissua, ajo-opetuksen aloittelua...

Pitkästä aikaa bloginkin puolella! Instagramiin (@raiipe) on niin paljon helpompaa ja nopeampaa päivittää kuvakuulumiset, kuin rueta kirjoittamaan blogin puolelle. Yritetään nyt kuitenkin edes kerran kuukaudessa tätäkin päivittää :-D

Mitäs me ollaan puuhailtu sitten viimekirjoittelun, joka sekin koski vallan Ponia... lähinnä otettu aika rennosti! Minoksen kanssa on lenkkeilty taluttaen niin kahdestaan kuin koirankin kanssa, ohjasajattu pihalla ja muutaman kerran käyty ajamassa. Ruunalla on menossa (ikuinen) kuntokuuri sen näyttäessä tällä hetkellä siltä, että se varsoo ihan koska vain varsan heinäpaalista. Onneksi se lähtee Islanninreissuni ajaksi kaverille jossa sitä liikutetaan, en uskaltaisi laittaa 4v ruunaa laitumelle siksi aikaa niin, ettei se liikkuisi juuri yhtään.

Minoksella näkyy nyt kaulan vasemmalla puolella erittäin hyvin syksyllä klinikalla klipattu lähes kalju alue, kun ruuna rauhoitettiin raspausta varten.

Viime viikolla pakkasin molemmat ponit traileriin, ja huristeltiin puolen tunnin matka maneesille. Ohjelmassa oli ihan pelkästään ponien irtojuoksutusta, ja vauhtia molemmissa kyllä piisasikin!
Isla olisi jaksanut varmasti kauemmin mitä Minos, mutta Minos onkin niin mukavuudenhaluinen, että tekee ihan pakolliset ja sitten voisi taas ottaa ihan rennosti. Perus ruuna siis! Tammat nyt menee kiukulla vaikka läpi harmaan kiven ;-)

Saatiin joku aika sitten sovittua piiitkästä aikaa ajotunnit taas lähikentälle järjestettäväksi. Tallinomistajaa ja minua tulee valmentamaan tuttu tunninpitäjä, joka joskus minua ja Poniakin opetti. Olen ajotunneista ihan mielettömän innoissani, varsinkin kun syksyllä siintää Laatuponikilpailut, jossa Minos olisi tarkoitus esittää ajaen. Hiukan meinaa jännitys jo ottaa vallan, vaikka kisat ovatkin vasta syyskuussa!

Hikiset, mutta tyytyväiset ponit maneesijuoksentelun jälkeen. Isla punaisessa villaloimessa, Minos harmaassa.
Islan ajo-opetus starttasi eilen, kun otettiin tallinomistajan kanssa ohjasajosulkeiset Islan ja tallinomistajan tamman kanssa. Molemmilla meni ihan mielettömän hienosti, ihan kuin oltaisiin ennenkin tammoja ohjasajaettu! Isla lähti liikkeelle äänikäskystä tosi hienosti ja pysähtyi ja seisoi paikoillaan hienosti pyydettynä. Ravattiinkin pätkä, eikä tämä aiheuttanut (kummassakaan) mitään jännitystiloja.
Käytettiin vielä kärrytkin molempien perässä niin, että valjaat olivat jo pois ja aisat koskivat kylkiin joka puolella. Kuka arvaa mitä tammat meinasivat?! Aivan oikein, ei yhtään mitään! Fiksuja nämä shetlantilaiset, ei voi muuta sanoa :-)

Ajoeskarilainen Isla <3 
Aamukampa hoikistuu päivä päivältä, kun toukokuun 7. lähestyy hurjaa vauhtia. Enää 33 päivää lähtöön! 32 Minoksen kuskaamiseen ja 28 siihen, että VirkonS:ää pitäisi viimeistään rueta suihkimaan. Se on jo tosi vähän! Lähes kaikki tarpeellinen on jo ostettu, paitsi ne Virkonit pitää ostaa uudet, vanhat kun olivat menneet vanhaksi jo tovi sitten. Uudet ratsastushousut ostan vasta Islannista ja kypäränkin vasta sieltä, jos tilalta ei löydy sopivaa kypärää.
Jännittäviä aikoja! Ennen reissua ajateltiin ottaa vähän intensiivisempi ajo-opetusjakso tammoille, Islakin saa sitten kesän miettiä oppeja ja syksymmällä jatketaan!
Lue lisää

11. maaliskuuta 2018

Maailman parasta Ponia moikkaamassa



Perjantaina ajelin parin tunnin matkan Ponin uuteen kotiin - viime näkemästä olikin aikaa jo yli vuosi! Jos joku ei tiedä/muista Ponia, niin myin tuon ihanan kimon ruunan puolitoista vuotta sitten mahdollistaakseni Islan oston. Elämäni vaikein päätös, mutta uskon sen olleen kuitenkin oikea. Tuolloin piti päättää mitä haluan harrastukseltani ja tehdä päätökset siltä pohjalta. Toivon kuitenkin, että Poni luonani vielä joskus eläkepäiviä viettää. Nyt sillä on mielettömän hyvä koti, jossa sitä rakastetaan valtavasti.



Ruuna voi hyvin! Se on mielettömän hienossa kunnossa, siltä on valtavan hyvä kunto ja se liikkuu erittäin monipuolisesti. Poni pääsee kesällä esteleirille!
Yöt Poni nukkuu tallissa, mutta päivät se viettää pihattotarhassa ihanassa kaverilaumassa. Se oli saanut vasempaan silmäkulmaan pari päivää ennen perjantaita vähän osumaa, ja eläinlääkäri oli käynyt katsomassa että silmässä ei ole vauriota. Pienellä ihorikolla säästyttiin, ja olen samaa mieltä uusien omistajien kanssa - laumaelämän vuoksi on otettava pieniä riskejä.



Käytiin toisen omistajan ja tämän 8v tyttären kanssa ensin kävelemässä pientä metsäpolkua pitkin, ja siellä riittikin riemua. Poni olisi edennyt oikein mieluusti vain ravilla tai laukalla! Kiltisti se silti kuuntelee taitavaa pientä ratsastajaa. Metsäkävelyn jälkeen ratsukko meni vielä kentällä kaikissa askellajeissa, tehden loppuun takaosakäännöksiä ja "ponijumppaa". Ollappa itsekin vielä niin vetreä kuin mitä nuori ratsastaja oli!



Vaikka Ponia on aina valtavan ihana päästä katsomaan (josta uusille omistajille suuri kiitos, ei ole itsestäänselvyys!), on tallilta lähteminen ja parin tunnin kotimatka aina aika rankkaa. Vieläkin, puolentoista vuoden jälkeen tekee tiukkaa. Valtavaa ikävää helpottaa kuitenkin tieto siitä, että katsomaan pääsee ja ruunalla on mitä parhaimmat olot.

Huh, on se edelleen niin mielettömän rakas <3 


Lue lisää

22. helmikuuta 2018

Näyttelyitä, klinikkareissua & kengitystä

Otsikossa kiteytettynä vajaan viikon reissaamiset ja tapahtumat! Klinikkareissukin ennalta sovittu, joten ei mitään draamaa sen suhteen.

Launtaina 17.2. korkattiin näyttelykausi, kun yövuorosta suoraan paahdoin nillka suorana tallille. Islalta kumpparit pois harjasta, sukka häntään suojaksi, poni traileriin ja hakemaan Marjut ja ihana Juslihka kyytiin. Tässä kohtaa vaihdettiin kyllä kuskeja, kun itsellä ei ollut ihan skarpein fiilis. Porhallettiin Salon Vaskiolle ihanat ja kiltisti matkustavat ponitytöt kyydissä.
Tammat tapasivat trailerissa ekaa kertaa, eikä kumpikaan meinannut toisesta mitään. Isla on kyllä niin läpeensä kiltti, niin mitä se tuollaiselle varsalle sanoisi :-)

Ihanat Canna's ponit Illusia & Julishka. Tapasivat ekaa kertaa ja välittömästi oltiin kavereita!

Islan lisäksi luokassa oli toinen 2v tamma, joka sitten voittikin luokan. Isla sai ruotsalaiselta tuomarilta kakkospalkinnon ja oli siis 2/2 luokassaan. Mä olen kuitenkin kakkospalkinnosta huolimatta erittäin tyytyväinen reissuun - Isla oli ihanan pirteä! Vieläkin on mielessä se melko flegmaattinen varsa syksyltä, kun hiekkaa oli mahassa hirmuinen määrä. Sen vuoksi kynttilänä pystyyn hyppäävä Isla on ihan tervetullutta seuraa! Tuomarikin sanoi, että se on ilmeisesti aika iloinen.

Näyttelypäivä ei sinänsä kestänyt kauaa, ja kotona olin iltapäivällä neljän pintaan. Kerkesin siis nukkumaan tovin ennen taas töihin lähtöä. Pakko myöntää, että yövuoro meni yllättävän pirteissä fiiliksissä kolmen tunnin unilla!

Islan arvostelu vapaasti suomennettuna:
Feminiininen, hyvä rotutyyppi, hyväasentoinen kaula, melko suora. Syvä runko, hiemn lyhyt risti. Hajavarpainen edestä,
länkinen takaa. Tahdikas, matkaavoittava käynti, energinen mutta lyhyt ravi.
Maanantaina 19.2. neljän tunnin unien jälkeen lähdin 12 jälkeen tallille, pakkasin Islan kyytiin ja kurvattiin Anivettiin vielä hiekkakontrolliin. Edelleen oli hiekkaa mahassa, mutta niin vähän, että eläinlääkäri oli sitä mieltä, että parin viikon päästä sitä ei siellä välttämättä olisi edes näkynyt. Saatiin lupa syödä keväämmällä taas psylliumkuuri, nyt pidetään pidempi tauko. Eläinlääkäri kehui iloista ilmettä ja kiiltävää karvaa!
Kurvasin tallin kautta kotiin ja nukuin illalla vielä muutaman tunnin päikkärit ennen taas töihin lähtöä. Mulla on kumma tapa haalia yövuoropäiviin aina jotain extraa, milloin näyttelyitä, eläinlääkärikäyntejä tai kengityksiä!

Isla maanantaina lähdössä klinikalle. Onnea on oma traileri, tykkään tästä hirmuisesti!

Tänään torstaina 22.2. oli taas vuorossa kengitys. Minoshan kengitettiin viimeksi ensimmäistä kertaa myös takaa, eikä ruuna oikein tykännyt touhusta. Se on muutenkin ollut aina vähän kevyt etupäästään kengittää, vaikka tuttua hommaa tuo sille jo onkin. Tänään kengitys meni kuitenkin ihan nappiin, eikä ruuna nypännyt kuin kerran oikean etusen pois - sekin oli viimeinen kengitettävä jalka! Meni siis todella hyvin, ja ruuna saikin paljon kehuja niin minulta kuin meidän kengittäjältäkin.
Islakin sai kehuja parantuneista kavioasennoista, molemmat etuset kasvattavat nyt kauniisti varvasta, eikä kavio pääse niin kulumaan lumen ollessa maassa.

Tänne kuuluu hiljaiselosta huolimatta siis ihan hyvää. Minos odottelee hierontaan pääsyä, ja koira parantelee parin viikon takaisia puremajälkiä, jotka se sai koirapuistossa toisen koiran käydessä sen kimppuun. Toivon kovin, että tämä jäisi ensimmäiseksi ja viimeiseksi äksidentiksi, sen verran tilanteessa säikähdin itse. Pyörähdettiin tapauksen jälkeisenä päivänä eläinlääkärissä hakemassa kipulääkekuuria, ja aikamoisissa pöllyissä olevan koiran kanssa sieltä kotiin tulinkin. Löydöksinä 2x 1,5cm syvää kulmurin reikää, ei ihme että oli jalka todella kipeä!
Pointsit kuitenkin toisen koiran omistajalle, joka on hoitanut tilanteen sen vaatimalla fiksuudella. Ikäviä onnettomuuksia joille ei kukaan mahda mitään!

Siinä missä ponit viettävät tavallista arkea, mä lasken päiviä Islanninreissuun. Enää vaivaiset 2kk 15pv lähtöön, ääk! Vielä pitäisi hommata uudet ratsastushousut ja kypärä, uudet hanskat ja ehkä myös softshell takki!
Lue lisää

30. tammikuuta 2018

Viisi vuotta hevosenomistajana

Kolme päivää sitten, 27.1., tuli viisi vuotta täyteen hevosenomistajan. Aika kuluu hurjaa vauhtia! Muistan vieläkin tuon harmaan sunnuntain, kun huristeliin hakemaan ensimmäistä (puolikasta) omaa hevosta. Kyseessä oli juuri kaksivuotiaaksi kääntynyt islanninhevostamma Safira frá Alfahlid.
Safin kanssa yhteistä matkaa kerettiin tallustamaan vain reipas 2,5 vuotta, jonka jälkeen erinäisten sattumien summana myin puolikkaani tamman toiselle omistajalle. Sanotaanko näin, että oli ensimmäinen ja varmasti myös viimeinen yhteisomistuksessa oleva eläin. Ei kiitos enää!

Safira frá Alfahlid, juuri kaksivuotiaaksi kääntynyt islantilaistamma
Viiden vuoden ajalle on mahtunut yhtä jos toista. Ponin myynti oli ehdottomasti vaikein paikka, mutta kuten jo tuolloin sanoin, piti päättää mitä harrastukselta haluaa. Tuolloin, ja edelleen, se oli ponien kanssa näyttelyharrastus. Islan osto on tuonut mukanaan valtavasti iloa ja onnea, ja vaikka aluksi pelkäsin, etten pääse poniin ollenkaan "lähelle" ja ettei se tule koskaan tuntumaan oikein omalta, voin sanoa käsi sydämellä, että turhaan pelkäsin! Pieni, ihanan iloinen tamma piristää päivän kuin päivän kävellessään höristen tarhan portille, heti kun näkee tai kuulee minut tallin pihalla.

Poni pääsi myös myynnin ansiosta valtavan ihanaan, monipuolisesti harrastavaan kotiin. Itse en pystyisi ikinä tarjoamaan sille esimerkiksi este- tai koulutunteja! Tasaisin väliajoin uudesta kodista kuuluu terveisiä viestien ja kuvien muodossa, ja aina harmaata ruunaa kehutaan niiin kovin. Toivon hartaasti, että minun ja Ponin tiet vielä joskus kohtaavat - vaikka sitten kun se on täysin valkoinen papparainen!

Puutarhan Basilica, tässä ruunassa on sitä kuuluisaa jotain! 
Minos kääntyi vuoden alussa nelivuotiaaksi, ja marraskuussa yhteistä matkaa on käyty neljä vuotta. Muistan vieläkin, kun puhuin meidän tallinomistajan kanssa puhelimessa ja kerroin haluavani näyttelyponin. Tallinomistajalla olikin sopiva orivarsa tiedossa ja loppu onkin historiaa.
Matka Minoksen kanssa on opettanut valtavasti - se oli ensimmäinen oikeasti varsa, jonka kanssa touhusin lähes yksin. Ihan en ole välttämättä kaikessa onnistunut moitteetta, esimerkiksi narukäytös on joskus hieman villiä, mutta sallittakoot se! Uskallan kuitenkin sanoa onnistuneeni ruunan tapakasvatuksessa melkoisen hyvin, tosin Minoksen äärimmäisen kiltti (joskin tosi herkkä) perusluonne on varmasti auttanut asiaa.

Paljon on mahtunut viiteen vuoteen, ja varmasti paljon mahtuu tuleviin seuraaviinkin viiteen vuoteen. Päälimmäisenä toiveena on terveenä pysyminen - Islan marraskuinen klinikkareissu hiekanpoiston vuoksi stressasi jo ihan tarpeeksi! Islan suhteen on aikamoisia toiveita muutenkin, onneksi on vuosi aikaa päättää, että mihin sitä ensi vuonna oikein ryhdytään ;-)

Rokkitukka Isla. Tästä se ajatus lähti, lämpimästä heinäkuun päivästä!
Toukokuinen Islanninreissu ei varmasti helpota orastavaa islanninhevoskuumetta, mutta olen kuitenkin varma, että tulevaisuudessa minulla se ihan kokonaan oma islantilainen on!
Lue lisää

10. tammikuuta 2018

Trailerikaupoilla

Yksi iso askel otettu taas poniharrastuksessa eteenpäin - enää ei tarvitse kysellä tuttujen ja tutun tuttujen trailereita lainaan, koska tallin pihalla seisoo nyt oma Ponitraileri!


Kyseessä on Schmidt -merkkinen kahden ponin ponitraileri. Tämä koppi on kuin tehty meikäläiselle, löytyy puomit just oikealta kohdalta niin shetlanninponeille, mutta koppi ei kuitenkaan ole niin pieni, etteikö sinne islanninhevonen "sitten joskus" mahdu sisään ;-)

Huristelin tänään koira seuraneitinä Hämeenlinnaan parin tunnin matkan järkyssä sumussa (menomatkalla valoisalla ei haitannut, mutta takaisin tullessa pilkkopimeässä hiukan kauhistutti) traileria noutamaan. Lyhyen tuntemisen jälkeen olen ostokseeni tyytyväinen! Nyt kelpaa reissata kun ei tarvi kysellä trailereita lainaan - paitsi että traikku mitä me ollaan nyt normaalisti vuokrattu, on ollut ihan mielettömän hyvä vetää! Poneilla saattaa tulla ikävä lämpö- ja äänieristettyä Umeå mutta eiköhän ne tähän ponimobiiliin totu.
Ponien matkustusturvallisuus nousi kuitenkin ylöspäin, kun puomit saa oikealle korkuudelle. Vaikka isoissa kopeissa yleensä saakin laskettua etu- ja takapuomeja alas, jäävät ne silti liian korkealle shetlanninponeille. Nyt on just eikä melkeen sopivalla korkuudella!
Lue lisää