Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

30. toukokuuta 2013

Hikireenii!

Ponin toinen valjakkokoluvalmennus oli tänään, taas siinä viiden pintaan.
Oon ehkä surkein valmennettava, kun tänäänkin kun valmentaja tuli, nojailin Poniin ja juoruilin tallinomistajan ja yhden hevosen omistajan kanssa. Ei oltu Ponia alkuverkattu kaikissa askellajeissa läpi! Oivoi.

No, eikun Ponille suojat jalkaan (valkun piti tuoda yhdet pienemmät sovitettavaksi, kun Ponin omat on aavistuksen liian isot, mutta ei ollut löytänyt niitä) ja kentälle kävelemään.

Aloitettiin tämänkertainen valmennus samalla meiningillä, kuin viimeksi. Eli ravattiin kenttää ympäri molempiin suuntiin, ja sitten jäätiin isoille ympyröille toiseen päätyyn. Ravailujen jälkeen tehtiin käynnistä seis ja takaisin käyntiin, jonka jälkeen siirryttiin raviin ja tehtiin pysähdyksiä ravista, ja paikoiltaan siirtymisiä takaisin raviin. Ei tuo toki osaa pysähtyä just heti paikoilleen ravista, tai lähteä heti raviin pysähdyksestä, mutta pienellä kiihdytyssuoralla sekin onnistuu suht kivasti.

Jatkettiin tätä jonnin aikaa, josta sitten siirryttiin seuraavaan tehtävään. Valkku meni kentän toiseen päätyyn seisomaan suurinpiirtein kentän keskelle, ja minä tulin suoraan tätä kohti, aina suuntaa valkun päässä vaihtaen. Ja tosiaan, ravissa mentiin. Poni on paljonpaljon paljon suorempi, kun tullaan vasemmasta kierroksesta, ja se on muutenkin paljon vaikeampi ajaa oikeaan kierrokseen. Ruuna rupeaa tunkemaan vasenta lapaa ulos ihan superhelposti, syystä, että ponin vasen takajalka ei ole yhtä voimakas ja ööh. liikkuva kuin oikea. Oikeassa kierroksessa kun vasen takajalka jää ulos, Poni rupeaa vänkäämään itseään kieroon, jotta olisi helpompi liikkua.
Vasempaan kierrokseen kulkee paljon paremmin, kun vas. etunen on sisäpuolella. Saatiin kotitehtäväksi suorittaa tehtäviä oikeaan kierrokseen :-)




Olen niin taiteellinen, enkä jaksa tapella noita samaan tasoon, pahoitelut!

Kuvia vähän avatakseni, vasemmalla puolella on siis tosiaan tehtävä, josta selitin ensin. Kun oltiin menty tehtävää läpi ihan vain suuntia vaihdellen, ja suoraan menoa harjoitellen, lisättiin tehtävään voltti suoran johonkin kohdalle. Vasemmalle onnistui taas paremmin, oikealle mennessä nuoltiin välillä vähän aitoja, mutta hetkittäin ja silloin tällöin onnistui oikeaankin kierrokseen aika mukavasti.

Toinen tehtävä on kuvissa oikealla puolella; täyskaarrot molempiin alakulmiin, ja suunta vaihtuu. Voitte taas arvata, kumpaan suuntaan onnistui paremmin! ;-)

Poni oli yhtä samaa hikikasaa valmennuksen jälkeen, että ruuna pääsi maastossa suoritettujen loppukäyntien jälkeen pesulle! Ajattelin ensin vain huuhdella Ponin läpi, mutta päätinkin sitten pesasta ruunan ihan shamppoolla läpi. Sujui kohtuullisen kivasti, ottaen huomioon, että viime kesänä tuo meni seiniä pitkin, jos joutui pesulle, hyppi pystyyn ja luuli varmaan kuolevansa.

Kun tulin Ponin kanssa kävelemästä loppukäyntejä, huomasin vasemman ruunurajan olevan rikki. Suoja oli hiertänyt siihen pienen vekin, joten nyt mennään sitten ilman suojia niin kauan, että saadaan pienemmät tilalle. Ensi viikon valkkua ei ole, ellei tuo haava mene kunnolla umpeen ja rupea paranemaan.

Käytiin pesun jälkeen Ponnyn kanssa vähän maistelemassa vihreää, ja kyllä maistui! Hirmuisen hyvä fiilis jäi taas valmennuksesta!

Pieni aasinsilta, mutta olkoot, minähän valmistun lauantaina tosiaan lähihoitajaksi, hyvästi koulut taas hetkeksi! Lauantaina en mitään omia juhlia pidä, vaan menen kaverin yo-juhliin. Sunnuntaina otetaan Safin toisen omistajan kanssa suunta kohti Ypäjää, ja jonkinkaltaisia issikkakisoja. Safi ei tule mukaan, ei me ihan vielä olla maajoukkuevalmennuksiin valmiita ;-)

Kuvat ottanut Tiina M., älä kopioi!

3 kommenttia

  1. poni on näyttää hienolta kuvissa ja ainakin puolet pienemmältä nyt kesäkarvassa :D kiva kun ootte päässeet valmennuksiin sen kanssa. ja pakko nyt mainita vaikkei postaukseen ihan täysin liitykään, että safi on tosi kivannäköinen nuori issikka (:

    VastaaPoista
  2. Beeda, ihan vain teitä lukijoita aatellen :(

    Vilma, kiitos! puolet pienempi tuo onkin, kun saatiin se vihdoin klipattua :D mäkin tykkään valmentautua tuon kanssa :-)
    Safi ja taustajaukot kiittää kovin! (8

    VastaaPoista