Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

4. syyskuuta 2012

Rullaatirullaati rullaatirulla


Sunnuntaina ajoin Ponin taas pitkästä aikaa, viimeksi varmaan sillon siellä kisoissa heinäkuun lopulla. Eli on siitä jo jonkun aikaa. Poni oli sunnuntaina niiin kivan energinen ja herkkä avuille, että päätin sitten eilenkin käydä sen ohjasajamassa. Yritin saada äitiä mukaan kuvaamaan, mutta kun äitistä ei ollut kuvaajaa, niin sain sitten yhden tallilaisen kameran päähän.

Ei menty kauaa, kun kentälle oli vähän tunkua (irtojuoksutukseen), mutta ehkä vartin verran ja ravia oikeastaan. Paljon taas ympyröitä, niinkuin sunnuntainakin, sunnuntaina kyllä mentiin vielä enemmän ympyröitä ja kahdeksikkoa.

Ajattelin Ponia hakiessani tarhasta sillä olevan taas vähän energiaa, kun se pääsi multa aika taidokkaasti karkuun. Paha tapa, kyllä, mutta päästän Ponin yleensä tarhasta vapaana ulos, suljen portit ja nappaan kiinni sitten otuksen etuharjasta, kun tämä on syömässä vähän vihreää. Eilen Poni olikin sitten vähän erimieltä asiasta, ja ennenkuin kerkesin napata harjasta kiinni, se jo painoi laukkalla tallia kohti. Hyvät naurut sain, kun juoksin tuon perässä ensin talliin, sitten tallista ulos, ja kiinni sain Ponin vasta, kun se erehtyi ihan hetkeksi haistelemaan harjakoppaa.
Jos vaikka rupeaisi käyttämään sitä riimua vähän reippaammin? :-D


Poni ei sitten kuitenkaan mun toiveista huolimatta ollut ihan niin reipas, kuin sunnuntaina, mutta kuunteli apuja silti tosi kivasti. Äänellä tehtiin siirtymiset taas lähinnä.
Vasempaan suuntaan Poni ei nyt ole taas pariin ohjasajokertaan tunkenut sisälapaa sisälle, tosin ollaan kyllä menty ihan supervähän suoraa uraa, mutta sen verran kun ollaan siinä menty, niin lavat ovat pysyneet suhtkoht suorassa. 

Ponia on niin kiva ohjasajaa, kun se osaa mennä niin rauhallista ravia, että siellä on helppo kävellä mukana. Tosin useimmiten kyllä pyöritään kentän tallin puoleisessa päädyssä, siinä hiekka kun ei ole ihan yhtä upottavaa.

Ravissa tämä toimii jo omaan silmään aika kivasti, on herkkä ja liikkuu eteenpäin. Odotappas vaan, kun siirrytään käyntiin..


Moottori sammuu melkein kokonaan, ja Poni rullaa itsensä ylläolevaan asentoon. Ihan melkein välittömästi, kun siirrytään käyntiin. Paitsi että rullailee itsensä kyllä jo noin alas ihan alkukäyntien aikana.
Ohjien kireys tai löysyys ei vaikuta asiaan (niinkuin ylläolevassa kuvassa, pidän lähinnä ohjia vain käsissäni), Poni rullailee silti itsensä alas. Ja sittenkun siirrytään raviin, nousee pää taas ihan kivoihin lukemiin. Täytyy varmaan vaan nyt keskittyä superpaljon siihen, että saa tuon käynnin tahdin pysymään yllä, vauhti tosiaan melkein tipahtaa nollaan, kun kävellään.



5 kommenttia

  1. Tui tuiku toi poni on sulone :)

    VastaaPoista
  2. poni ei voi pitää muotoa yllä ravissa taikka laukassa koska sillä ei ole tarpeeksi lihaksia kantaa itseään ja ohjasajossa tärkein on miten poni liikkuu ja peräänanto on eriasia kun muoto.
    vahvista ensin ponin selkälihaksia ennenkun alat yrittämäänkään vääntää siihen mitään muotoa esim. uinnilla tai kavaleteilla ravipuomeilla.
    niinkuin kuvassa sanoit että poni rullasi itsensä se vain tarkoittaa että se on vertynyt ja rento ja avaa sillä niskaansa

    VastaaPoista
  3. Paula, kiitosta :--)
    Anonyymi, jea, tiedän että peräänanto on eri asia kuin muoto :--) ohjasajaessa en yritä ponia mihinkään muotoon vääntää, se pitää päänsä tasan juuri siinä, missä itse haluaa.

    kiitos vinkeistä! pidetään mielessä :--)
    en ole ennen kuullut, että rullaaminen ois syyseuraus tuosta :--D noo, kerta se ensmänenkin!

    VastaaPoista
  4. Hei, mistä olet hankkinut nuo ruskeat valjaat? Etsinnässä ollut juuri tuollaiset, joten vinkkejä kaivataan!

    VastaaPoista
  5. Jenni, tuli Ponin mukana, joten en kyllä osaa vastata tähän kysymykseen :c

    VastaaPoista