Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

7. lokakuuta 2014

Verikokeiden ihmettelyä

Mun piti ottaa Ponista jo kesällä verikokeet, kun tuo ei oikein talvikarvaa pudota, ja juo aika paljon. Sain eläinlääkäriltä tarvittavat tarvikkeet ja käskyn ottaa kokeen itse, mutta enhän minä neulaa onnistunut tökkäämään suoneen asti. Päätettiin sitten odotella syksyyn asti, ja perjantaina kun ell. kävi lopettamassa Melexin, otettiin Ponista verikoe. Eläinlääkäri ohjeisti, ja minä tökkäsin ruunaa kaulaan, ja tällä kertaa suoneen asti! Lauantaina oli vastaukset jo, ja eilen niistä soittelin eläinlääkärille, eikä niissä mitään ihmeitä ollut. Ell. lähetti minulle tulokset myös sähköpostiin.


Kaikki muut arvot olivat viitearvojen sisäpuolella, paitsi Urea, joka oli 2.00mmol/l (viitearvo 3.3-7.8), Hb 113.00 g/L (viitearvo 120-170) ja Hkr 32,20% (viitearvo 35-48).

Suurista heitoista ei siis ole kyse, eniten itseäni huolettaa tällä hetkellä tuo hb. Eläinlääkäri ajatteli, että arvojen pienuus johtuu nimenomaan juomisesta, ruunalla on liikaa nestettä kehossa. Ensin ajateltiin rautakuuria, mutta kun jokin muu arvo oli hyvä, ei siitä ajateltukaan olevan hyötyä. Ell. tiesi kokemuksesta, että elektrolyytin syöttäminen saattaa auttaa juomiseen > kun tuo juo vähemmän, nousee arvot itsestään viitearvoihin. Jos elektrolyytti ei auta, kokeillaan me Cushingin lääkitystä. Tuohan ei ole pudottanut talvikarvaa kertaakaan tänä aikana, jona ruunan olen tuntenut, ja runsas juominen on yksi cushingin oire. Nuorilla poneilla se on kuitenkin todella harvinainen, muttei poisluettu.

Jos haluaisi testata verikokeilla cushingia, täytyisi tehdä kortisoli (?) rasitustesti, mistä on vaarana tulla kaviokuume. Ell. oli kuitenkin sitä mieltä, että lääkitystä voi koittaa ruunalle, ja jos siitä on apua, niin jatkaa sen syöttämistä. Toivon todella, että elektrolyytti auttaisi juomiseen, mutta en tiedä pitäisikö silti kokeilla tuota lääkitystä... Pläääh!

Kipeältä tuo ei kuitenkaan vaikuta, on iloinen ja pirteä otus. Ajatus silkkisestä kesäkarvasta kuitenkin pyörii mielessä! ;-)

3 kommenttia

  1. Cushingin ja addisonin saa nykyään testattua ilman rasituskoetta ainakin vähän tarkemmin Vetlabin testillä. Candylle tehtiin se testi jo kerran kun sen oireita selviteltiin, ja viime klinikkareissulla sama testi uusittiin kun arvelivat, että kotinäyte ei ollut kyllin laadukas ja huimat arvot johtuivat siitä.

    VastaaPoista
  2. Turre, addisonista meillä ei olekaan ollut ellin kanssa juttua, täytyykin kysellä siitä lisää ensi viikolla, kun sille jokatapauksessa soittelen :)
    Ell puhui, että ei vältämättä tarvitsisi tehdä rasitustestiä, sanoi kuitenkin, että marraskuun puolella kannattaisi verikokeista katsoa niiden arvot, kun nyt melatoniinin noussut määrä saattaa antaa virheellisen positiivisen tuloksen.

    VastaaPoista
  3. Addison taitaakin olla ennemmin korien ja ihmisten kuin hevosten tauti. Mutta cushing ja addison ovat saman taudin liikasaanti ja puutos, joten ne testataan samalla testillä.

    VastaaPoista