Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

26. kesäkuuta 2013

Kärryponny harjottelee!

Mentiin tänään heti aamusta käymään Outin kanssa Valpperissa ja voi jeesus että mulla meinas loppua huumorintaju niitten tuhannen ja yhden paarman kanssa. Kaikki hevoset olivat yhdessä kasassa katoksessa seisomassa, jossa onneksi oli vähän viileämpää, kuin laitumella. Myrkytettiin koko lauma ensin huolella läpi, jonka jälkeen otettiin Safi puunaukseen, tällä kertaa niin, että Outi piti tamman narusta...
Lue lisää

24. kesäkuuta 2013

Hyppy pomppu...

.. koikkaloikka, eli toisin sanoen irtohypytystä Mikkolan tallin talliporukalla! Raahattiin Safikin mukaan vähän väsyttämään itseään huomista vuolua ja uutta vuolijaa ajatellen(joka sujui kuitenkin ihan loistavasti). Mukana oli menossa siis Poni, Liinu, Diana, Safi ja kolme tallin yksityistä. Hyvän kokoinen porukka siis! Tallin yksityiset tulivat ensin, sitten oli vuorossa Safi, Liinu, Poni ja Diana....
Lue lisää

22. kesäkuuta 2013

Neiti Kesäheinä 2v!

Neiti Kesäheinä aka Safi täytti eilen pyöreät 2 vuotta. Pahvi juhli synttäreitään laitumella laumassa, itse en eilen Valpperissa käynyt, mutta tänään käytiin kaverin kanssa. Käytiin ensin kaverin ylläpitoruunan ja ruunan tallikaverin kanssa puolentoistatunnin maastossa, josta ajeltiin Valpperiin ottamaan Sohvista synttärikuvat. Varsa näyttää tässä rakennekuvassa hirveän epäsopusuhtaiselta :c ennen...
Lue lisää

21. kesäkuuta 2013

Hyvät Juhannukset!

Hyvät Juhannukset tosiaan kaikille tasapuolisesti, omani vietän hyvinkin paljon tuolla tallin puolella hääräillen :-) Nyt antamaan hevosille päiväheinät ja siivoamaan talli! Adios amig...
Lue lisää

"Sehän kehittyy ku syöpä!" (3x video)

Varmaan ensimmäinen kerta, kun kuulen kyseisen ilmaisun positiivisessa mielessä. Tänään oli Ponin viides valmennuskerta, ja meni aika mukavasti, kuten otsikoinnista voi päätellä.

Kenttä oli juuri lanattu, eikä siinä ollut kerennyt vielä menemään kukaan muu, joten me saatiin baanailla siinä ilman, että kärryt hyppii ja pomppii ilmaan. Koeajettiin myös uudet ohjat sekä uusi ajoraippa (<3 rakkaus), ja hyvin pelasi!
Tehtiin samoja tehtäviä kuin viimeksi, eli ensin harjoiteltiin keskilävistäjälle tuloa suorana ja keskelle seis. Onnistui paljon paremmin, kuin viimeksi! En tajua mistä tuo repii aina lisää sitä suoruutta valmennusten välillä. Tuo on suoristunut ihan huomattavasti sitten ensimmäisen valmennuskerran, eikä edes tunge niin paljon lapojensa kanssa joka suuntaan.


Valmentaja myös kehui, että Poni hakee hetkittäin ihan pieneksi ajaksi peräänantoon, ja tässä viikkojen saatossa ruunan suu on myös ruennut toimimaan. Ennen kun ruunaa liikutti kuolaimet suussa, ei turpa kuolastunut ollenkaan, mutta nyt tuo on melkein heti alkutunnista ihan kuolaturpana.

Keskilävistäjä -tehtävän jälkeen siirryttiin taas kolmikaariselle. Aluksi tultiin ihan sitä vain suoraa läpi, josta sitten ruettiin tekemään käyntisiirtyminen suorille urille. Sujui kivasti, aina kun sain ruunan suoristettua! Siirtymisien jälkeen otettiin suoralle seis ja takaisin raviin. Tuon uuden ajoraipan kanssa saa paljon pienemmällä viuhtomisella paljon enemmän aikaan, ja kun siinä päässä on tuo narunhärpäke, saa sillä mukavasti vähän ääntäkin aikaan. Poni on aika laama raippoja kohtaan, mutta tänään homma sujui kivasti, ja pysähdyksestä päästiin raviin ihan muutaman käyntiaskeleen kautta.

Pilotilla oli pieniä teknillisiä ongelmia saada ruuna asettumaan kunnolla, ensimmäisessa kaarteessa asetus vasemmalle onnistui aina tosi hyvin, mutta seuraavat kaarteet sitten vähän niin ja näin.. Parani kyllä vähän loppua kohden!


Otettiin loppuun vielä vähän hyvin alkeellista lisättyä ravia, ihan vain, että saadaan ponin jalkoja vähän venymään ja paikkoja aukeamaan. Pari kertaa onnistui suhteellisen mukavasti, ja tuo lähti hyvin takapäällään rullaamaan eteenpäin liikettä. Valkku sanoi, että ruunan lavat voivat olla vähän juntturassa, joten se ei etusilla pääse vielä venyttämään kunnolla. Pitäisiköhän tuolle tilata hieroja!


Ruuna oli taas ihan hikinen työskentelyn jälkeen, joten poni pääsi suihkun kautta tarhaan, jonne vein sitten vähän myöhemmin pari ämpärillistä vihreää. Sain myös luvan omistajalta, että voin ruunaa laskea laitumelle joksikin aikaa, ja ottaa sitten takaisin tarhaan. Tallin omistajat lähtevät huomenna juhannuslomalle, joten meikäpoika muuttaa pariksi päiväksi Capon kanssa omistajien taloon ja olen sitämyöten myös vastuussa tallista. Olen suunnitellut jo huomen illaksi lähteväni ajamaan Ponia maastoon ja ottavani Capon kärryjen viereen kävelemään. Tosin varmaan ihan käyntilenkki on tulossa, kun tiet sen verran kovia, ja kun tänään työskenneltiin kuitenkin kunnolla. Hyvää palautusta siis :-)


Alla vielä mun syöpäläisestä pari videota kun yritetään vähän pidentää askelta. Ja kyllä, rintaremmi on jäänyt vähän liian alas roikkumaan, korjataan ensi kerralla ;-) (mä en näköjään hallitse nyt yhtään rintaremmejä)
Pakko vielä mainita, että vaikka käytän raippaa, en sillä Ponia mätki, vaan tuohon viereen narun kanssa heiluttelen ja herättelen :-) ja leikin näköjään oravaa nyyh.









Suuren suuri kiitos Anna P:lle kuvista ja videoista!

ps. beeda on ihku kun jelppi videoiden kans ku koneella oli joku vammaus menossa.
Lue lisää

19. kesäkuuta 2013

Laidunpuhinaa

Mun blogikirjoituksista joka viides alkaa nykyään varmaan sanalla laidun.. Noo, menkööt! Kävin tänään Valpperissa katsomassa karkulaisia, ja viihdyinkin laitumen reunalla varmaan pari tuntia kuitenkaan tekemättä mitään ihmeempiä. Rapsuttelin paljon Selssiä ja myrkytin ponin huolella, ettei ruunan tarvitsisi niin paljon mennä ötököitä karkuun. Selssi pääsee puhkuristaan eroon luultavasti syksyllä,...
Lue lisää

18. kesäkuuta 2013

Miksi juuri Safi?

Kesän varmaan ainut miniloma suoritettu, ja kotiuduttu takaisin maaseudulle Helsingistä (Hööksin kautta tottakai!) veljeni luota, jossa olin lauantaista nyt tiistaihin vahtimassa kahta ihanaa, suloista ja energistä veljenpoikaani. Tänään illalla kävin Capon kanssa tokoilemassa, ja sujui suhteellisen hyvin. (Otsikko on nyt ehkä surkein ikinä, mutta menkööt, ei nyt oikein kuvaa tekstiä) Jos sitten vaikka ihan aiheeseen.. Eilen illalla kun kuuntelin veljenpoikien tuhinaa, ajattelin kirjoittavani...
Lue lisää

14. kesäkuuta 2013

Safi opiskelee ja vauvakuumeilee

Tänään oli taas Safin koulutuspäivä, vaikka olikin ihan hirmuisen järkyttävän kova tuuli Valpperissa. Vettäkin oli mukavasti satanut koko päivän, mutta olivatpahan hevosen saaneet olla rauhassa paarmoilta! Käytiin ensin ajamassa Melexillä aboutiarallaa puolen tunnin lenkin papan lomailtua reilun viikon verran. Pari kertaa papparainen lähti kuin tykin suusta reippaaseen raviin, että meinattiin me...
Lue lisää

13. kesäkuuta 2013

Laidunrallii ja laamavalmennus!

Ässä tuli tänään takaisin Valpperiin, joten tottakai minä lähdin yhdessä rakkaan kamera-Kainoni kanssa sinne myös! Meinasi tulla vähän kiire, joten jouduin minäkin vähän rallittelemaan rallirelluni kanssa, mutta kerkesin laitumen reunalle kuitenkin ennen, ennenkuin Hässäkkä sinne pääsi aiheuttamaan yleistä ihmetystä. Melex ja Safi pistivät aika ahkerasti Ässää juoksemaan, ja mun mielestä ne vähän...
Lue lisää

11. kesäkuuta 2013

Terroristiperhe esittäytyy

Saan varmaan FBI:n ynnämuut perääni otsikon ansiosta, mutta menkööt! Ano pyysi jonkun aikaa sitten jotain juttua näistä meitin koirista, joten nyt kun vanhempikin on trimmattu, ja jaksoin istuttaa koirat kameran eteen, niin saamanne pitää! :-) Kuvassa vasemmalla istuu meidän Mamma (Maga El Aprilmiracle). Mamma (tai Mamse, Bamse, Marmaduke, Manta, Mammutti) on 2005 syntynyt Airedalenterrieri narttu,...
Lue lisää

7. kesäkuuta 2013

Safi maastossa kärryjen edessä toistamiseen

Muistin eilen viimein kysyä Safin toiselta omistajalta, Outilta, että saanko julkaista tämän nimen blogin puolella, ja kävihän se. En ole kenenkään nimiä viitsinyt täällä sanoa kysymättä lupaa (paitsi jos joku on kuvaillut meitä, niin sitten olen kyllä nimen julkaissut), vaikka uteliaimmathan saavat hevosten omistajat tutkittua selville kun viralliset nimet täällä kuitenkin on esillä. Nojoo,...
Lue lisää

5. kesäkuuta 2013

Poni edistyy hurrrjaa vauhtia!

Sovittiin tämän viikon Ponin valmennus torstain sijaan keskiviikkon, syystä että Derby on viikonloppuna, ja valkku on sinnepäin suunnistamassa. Kerrankin olin tarpeeksi ajoissa liikenteessä, ja kerkesin aloittaa Ponin lämmittelyn enne valmentajan paikalle saapumista, otettiin voltteja käynnissä oikeaan suuntaan, sekä pieni pätkä ravia. Ponia kastelin sienellä läpi kylmällä vedellä ennen valmennuksen...
Lue lisää

Safin 1-vuotis näyttelyarvostelu

Tutkiskelin Suomen Islanninhevosyhdistyksen sivuja ja näyttelytuloksia, ja yhtäkkiä tajusin, että meidän Sohvihan on käynyt viime syyskuussa pyörähtämässä virallisissa näytelmissä, joten etsin tamman tulokset käsiini. Laitan ne nyt teillekin näkyviin, klikkailkaa kuvia suuremmiksi! Katsotaan elokuussa, kuinka paljon varsa on kehittynyt (joko sitten huonompaan tai parempaan suuntaan)!...
Lue lisää

4. kesäkuuta 2013

Parannusehdotuksia?

Dodii arvoisat lukijat, voitte heittää kehiin parannusehdotuksia, joiden kynsiin toivotte tämän blogin joutuvan! Uutta banneria olen pääni sisällä suunnitellut, johtuen tämän nykyisen yksinkertaisuudesta,sekä jokin vähän monimuotoisempi taustakin olisi kovin jees. Mutta kertokaa ihmiset mielipiteitänne! (katsotaan vaan, niin tämä ei saa yhtään kommenttia :c) Olen myös vähän pläänäillyt jonkinlaista arvontaa blogin puolelle, kun vaikka tietty lukijamäärä täyttyy (150), mutta sopivaa palkintoa...
Lue lisää

3. kesäkuuta 2013

Laidunhömppää ja Islanninhevoskisoja

Lupasin viime viikon perjantaina mennä kuvaamaan, kun Onni pääsi orilaitumelle kera kahden muun vuotiaan orivarsan. Koko porukka (varsan omistaja, kasvattaja ja minä) oltiin varmoja, että tullaan näkemään jos jonkinmoista pukkilaukkaa isolla laitumella, mutta vielä mitä.. Kaksi muuta varsaa olivat samalta tallilta, joten nuorete olivat toisilleen tuttuja. Varsat olivat aluksi kuin Onnia ja kahta muuta...
Lue lisää
Page 1 of 452123...452SeuraavaViimeinen