Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

9. heinäkuuta 2012

Rentoa ravailua tihkusateessa

Aluksi pahoittelut pienestä postaustauosta, mä kävin vasta eilen tallilla keskiviikkosen Selssin muuttorumban jälkeen, viime torstaina olin iltavuorossa, perjantaina rokkailin Ruisrockissa, lauantaina tein väsymyskuolemaa ja olin taas iltavuorossa, ja sunnuntaina oli aamuvuoro, niin kävin tallilla liikuttamassa Ponin ja tekemässä iltatallin.
Tänään sitten nukuin pitkään ja hartaasti, ja viiden maissa lähdettiin Melexin ja Selssin omistajan kanssa laitumelle tarkoituksena ajaa Melex ja käydä uittamassa Selssiä. Selssin uittaminen jäi pois laskuista, koska selvisi, että ponilla on eilen ratsastettu simmoiset kevyet 2 tuntia :--D eikä tuo pahasti ollut vielä edes lihonnut!

Pojat tulivat kummatkin portille vastaan, omistaja piti Melexistä kiinni samalla kun mä harjailin sen läpi ja varustin. Melex sitten yllätti kotikatsomot, kun se seisoi paikoillaan kuin tatti, kun köytettiin vanhukselle kärryjä perään!! En olisi pari kolme vuotta sitten uskonut, että näinkin voi käydä.


Ajeltiin arviolta n. 10km lenkki, suurimmaksi osaksi aika rentoa ravia pitkin ohjin, pari reippaampaa ravipätkää joihin Melex rupesi itse kiihdyttelemään. Korvat tötteröllä mentiin, ja käännyttiin sitten takaisin, kun vanhus sitä itse rupesi ehdottelemaan. Oli se taas hieno!
Takasin kun päästiin, niin hikiseltä ruunalta valjaat pois, hikien pois huuhtelu, linimenttiä vanhuksen koipiin ja uitto ötökkämyrkyssä. Ja eikun laitumelle Selssin kanssa, jolle kerkesi jo tulla ikäväkin. Hirnahti kerran perään :--)

Selssi puskan takana piilossa, Melex liikutuksen jälkeen.
 Pojat olivat syöneet laidunta aika hyvin lyhyeksi parista kohtaa, lähinnä portin edestä ja vesiastioiden edestä. Ruokaa riittää vielä yllinkyllin! Hyvin molemmat viihtyvät, Selssi luultavasti Melexiäkin enemmän ;-)


Ainiin, en ole täällä vielä kerennyt mainostamaankaan, mutta me lähdetään Ponin kanssa kisoihin 28.7! Laitilan ratsastajat (klik) järjestää tuolloin ponipäivän, ja Poni osallistuu ensin mätsäriin omistajan kanssa, ja myöhemmin samana päivänä mun kanssa driving class helppoon luokkaan! Kovasti ollaan jo ajeltu rataa ympäri, vaihtelevalla menestyksellä tosin :-D Kisoja odotellessa.

Liinun varsominenkin lähestyy päivä päivältä, huomenna (10.7.) enää 21 päivää laskettuun aikaan. Toivon todella, että tuo tamma poksahtaa ennenkuin tallin omistajat, ja Liinun huoltaja lähtevät pariksi päiväksi Saksaan, koska jos tuo ei poksahda, niin arvatkaa kerran, ketä siellä on valvomassa ja vahtimassa.. :--D ei valvomisessa tai vahtimisessa mitään, mutta siinä, että osaanko minä tehdä mitään jos homma ei sujukaan niinkuin pitäisi! Onneksi tuo tuleva otus ei ole Liinun ensimmäinen varsa, ja ennenkin homma sujunut hyvin. Toivottavasti nytkin!

4 kommenttia

  1. Nyt on kivasti kuvia!

    t. kattilalapsi ;)

    VastaaPoista
  2. Jee hyvä! :--D pidin kokoajan mielessä mitä sanoit ku pistin noita kuvia :---D

    VastaaPoista
  3. kyllä tuolla laitumella näyttäisi riittävän ruokaa kahdelle hevoselle, sen verran isolta vaikuttaa (: kivoja kuvia taas, ja ihanasti menee vanhempi herra korvat hörössä kärryjen edessä!
    meidän kauramoottori tuli tänään kahden viikon jälkeen laitumelta, ja oli raukkaa syöny kaikki maailman mönkiäiset. ja huolimatta siitä että oli kaksi viimeistä viikkoa viettänyt vain syöden, vaikutti kovinkin nälkäiselta. kai se kuitenkin oli ihan tyytyväinen päästessään talliin, oli nimittäin kuorsannut siihen malliin että paikalla olevat ihmiset oli luulleet sen korisevan kuoleman kuorissa.. :D
    niin ja harjoitelkaahan ahkerasti kisoihin, niin viette koko potin (; siitä driving classista ois sitten tosi kiva nähdä videota.

    VastaaPoista
  4. Aa että on kiva kun meiän blogilla on ees yks ahkera kommentoija, nimittäin sää vilma! :--D niiin kiva saada sulta kommentteja :--)

    on reilusti ruokaa kyllä vielä, ja tuskin (toivottavasti) tuo Selssikään tota koko laidunta imuroi ihan heti. Melex tykkää niiin tosta kärryilystä, menee aina korvat hörössä (: mielipuuhaa!

    voi että :----D väsyttävää touhua toi syöminen! Melexkin varmaan kuorsaa yhtä lujaa kun pääsee joskus kesän lopulla takaisin kotiin :D raukkaparat, kun ihmiset vievät hyvää hyvyyttään laitumelle ja hevoset siellä vaan väsähtää ):

    itseasiassa joo, kisoista tulee varmaan videomatskua, mulle kun kotiutuu luultavasti torstaina uus kamera(<3) jossa videokuvaus, niin osaa sitten Ponin omistaja ottaa videota ainakin :--D ellen saa muitakin kuvaajia revittyä sinne.

    VastaaPoista