Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

6. tammikuuta 2016

Ponitädit goes Hollanti

Huomenna on se monta kuukautta odotettu päivä! Uusi vuosi lähtee erittäin lupaavasti käyntiin, kun lennetään SD-teamin Marjutin, sekä Minoksen adoptiokasvattaja-Seijan kanssa Hollantiin katsomaan shetlanninponiorien jalostusnäyttelyitä.
Kahden päivän aikana luvassa on miltei 150 eri oria, vähän eri meininki siis kuin Suomessa!

Huomenna torstaina lentomme lähtee aamulla Helsingistä, käydään huomenna suuuressa hevostarvikekaupassa, Divozassa, ja toivutaan matkasta hotellilla. Perjantaina ja lauantaina suuntaamme maneesille, jossa näyttelyt järjestetään.
Lauantaina on lisäksi iltajuhla, jonne meillä on liput varattuna! Sunnuntaina ennen kotiinpaluuta vierailemme yhdessä siittolassa, joka kasvattaa mitäs muita, kuin shetlanninponeja! Siittolavierailulta suuntaamme takaisin Amsterdamiin ja lentokentälle.

Kyseessä on siis pidennetty viikonloppu, mutta pieni irtiotto arjesta sopii minulle paremmin kuin hyvin. Ensi viikolla pitäisi pakkasten vähän lauhtua, joten Poni pääsee testaamaan upouusia hokkikenkiä kera tilsakumien! Jos sitä luntakin tulisi vähän lisää, ei olisi tiet niin kovia :-)

Pahimpaan täytyy kuitenkin varautua - ruunien päätösvalta on siirretty tallinomistajalle, tämä saa sitten päättää mahdollisesti lentokoneen tippuessa, että menevätkö ponit myyntiin, kuoppaan vai jäävätkö samalle tontille ;-)

Tämä Hollanninreissu toivottavasti vähän lievittää kovaa Islanti-ikävää, ja onhan se erittäin mukavaa päästä maahan, jossa ei ole vielä kertaakaan käynyt. Kaiken kukkuraksi vielä ihastelemaan toinen toistaan upeampia shetlanninponioreja!

Ensi viikkoon siis, sitten saatte Hollanninkuulumiset! Sitä ennen kannattaa seurailla meikäläisen instagramtiliä, sinne varmasti päivittyy loppuviikon tunnelmia :-)

12 kommenttia

  1. Reissu kuulostaa ihanalta irtiotolta arjesta, pitäkäähän hauskaa!

    VastaaPoista
  2. Kenen kasvattajan luokse olette siellä menossa? Meidän shettistamma on hollannista niin kiinnostaa sen tähden :) kuulostaa huipulta reissulta!

    VastaaPoista
  3. Anu, kiitoksia! :) Varmasti on mukava reissu tiedossa!
    Sara, mennään Kuiperij nimiseen siittolaan :) jep, loistavan kuuloinen reissu on tiedossa!

    VastaaPoista
  4. Pikkuvinkki Divozan loimien suhteen. Loimikoot on ensiksikin eri kuin Suomessa mutta poniloimissa usein koot heittää pakettiin merkatun kohdalla TODELLA paljon. Etsin ponille loimea ja tilasin koon 125cm jonka piti olla oikea (Divozan mittataulukon mukaan). Kotiin tullut loimi oli niin iso, että mahtui melkein 165+ lämppärilleni 90cm ponin sijasta :D Autolla takaisin Divozaan jossa myyjät mittailivat loimea mittanauhalla ja pakkauksen ja tuotteen mitat eivät täsmänneet mitenkään! Sama toistui muissa Pagony-merkkisissä poniloimissa. Joten tarkkana, kannattaa pyytää mitata selkämitta varmuuden vuoksi ;)

    Muuten hauskaa matkaa tänne! :) Terkuin Hollannissa asuva ja hollantilaisen shettiksen omistaja :)

    VastaaPoista
  5. Tuija R., oho! Kiitos paljon vinkistä, olisi vähän tylsä huomata sitten Suomen puolella, ettei loimi mene kyllä mitenkään päin noitten ponien ylle :D täytyypi pyytää mittailemaan selkämitta varmuuden vuoksi, jos sieltä joku kiva loimi löytyy!

    Kiitos paljon! :) olen kyllä ihan extrainnoissani tästä reissusta (ja valmiista aamupalapöydästä!! oi että!)

    VastaaPoista
  6. tuollanen reissu ois niiin mahtava! pitäkää hauskaa! ja tuokaa pari matkatavaroissa mukananne, ei kukaan huomaa mitään. niin, ja ponin voi edelleen testamentata mulle ;)

    VastaaPoista
  7. Reetta, suunnitelmiin kuuluu pitää hauskaa, muttei tuoda yhtään ponia mukana takaisin pirun kylmään Suomeen ;-) täytyykin vinkata tallinomistajalle, että Poni tulee sulle sitten jos lentokone tippuu! :D kiitos kommentista!

    VastaaPoista
  8. Ihana ulkoasu sulla!!! Voiku itekin pääsis lomailee lämpimään:)

    teamkarvapallot.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Venla T., kiitos! Itsekin pidän kovin :)

    VastaaPoista
  10. Mainitsit aiemmassa postauksessa että harjoittelet Ponin kanssa pohkeeenväistöä ohjasajaen. Miten lähdit opettamaan ja miten aioit edetä harjottelussa? Itekkin haluisin opettaa mut en yhtään tiedä miten alottaisin enkä oikein löydä mitään neuvoja netistä :D

    VastaaPoista
  11. Hapero, hih! Oli kyllä huippu reissu kertakaikkiaan!

    Saana, hmm... periaatteessahan ohjasajaessa se väistää painetta, lähdin askel kerrallaan pyytämään sitä ottamaan sivulle askelia raipan avulla, ja jokaisesta ristiaskeleesta vuolaat kehut. Poni äkkäsi idean tosi nopeasti. Nyt jokaisella ohjasajokerralla aina kokeillaan pätkät väistöä molempiin suuntiin, ja joka kerralla tarvitsee käyttää vähemmän raippaa "pohkeena". Loppujenlopuksi tosi simppeli juttu opettaa, ajattelin etten ikinä osaa mutta noin vaan kävi kätevästi sekin! :D

    VastaaPoista