Kolme vuotta sitten...

... musta oli juuri tullut tuore hevosen omistaja, ensimmäistä kertaa. Ok, vain puolikas, Safihan oli vain puoliksi omani, ja nyt jälkikäteen ajateltuna en voi kyllä suositella yhteisomistajuutta kenellekkään.

Kolme vuotta sitten olin äärettömän innoissani ensimmäisestä omasta hevosestani. Safi oli tuolloin kääntynyt kaksivuotiaaksi, periaatteessahan se oli siis 1,5vuotias meille tullessaan. Tamma kulki talutuksessa, antoi laittaa riimun ja oli ääreis kiltti. Muuta ei oltu oikeastaan tehty, enkä koe että tuon ikäisen nyt täytyy välttämättä mitään kummempia osatakaan. Safi oli siis ostohetkellä saman ikäinen, kuin mitä Minos on nyt.

Juuri uuteen kotiin tullut, rumassa kasvuvaiheessa oleva ja turhan hoikka Safi! 

Muistan kun Jessi sanoi ostopäivänä minulle, että "sä jos joku olet oman hevosen ansainnut!". Olinhan jo tuolloin hoitanut muiden hevosia vuosikaudet, haaveillen siitä omasta. Ponihan oli tuolloin jo minulle tuttu, ruunaan tutustuin sen tullessa edelliselle omistajalleen huhtikuussa 2012. Tuolloin kolmivuotiaaseen ruunaan olin "silmäni iskenyt" ja se tuntui kovin omalta. Sanoinkin edelliselle omistajalle ennen Safin ostoa, että mä ostan tän sulta joskus pois! Vaikka Safi ostettiinkin tammikuussa 2013, jatkoin silti edelleen tuolla toisella tallilla käyntiä, hoitaen sekä Ponia, että Ponin entisen omistajan muita hevosia.
Parhaillaan mulla onkin ollut omien laskujen mukaan viisi hoitohevosta samaan aikaan. Hupsista? Tallipäiviä kertyi viikossa kuusi, ennen kuin nimeni oli yhdenkään hevosen papereissa.

Me ruettiin opettamaan Safia pikku hiljaa kuolaimiin ja ohjasajoon. Kavioiden nosto oli aluksi ihan ääreis hankalaa, mutta sitkeällä harjoittelulla sekin saatiin sujumaan hyvin. Safi oli nopea oppimaan! Alkukesästä 2013 tammalla oli kärryt ensimmäistä kertaa perässään. Kaksivuotiaana ei kuitenkaan lenkkeilty mitenkään säännöllisesti, sillointällöin ja sunnuntaisin lähinnä.
Loppukesästä käytiin tamman kanssa myös mun elämäni ekoissa islanninhevosnäyttelyissä! Ajettiin neljä tuntia Mäntsälään kaverin äidin kanssa, pyörähdettiin pikaisesti kehässä ja siinä oli meidän näyttelyt. Safi sai II- palkinnon. Issikkanäyttelyissä nuorten hevosten (1-3vuotiaat) liikkeet näytetään vapaana, eikä Safi olisi näyttänyt kuin ravia ja laukkaa. Kuitenkin aina mätsärikehissä painettiin menemään töltillä, eikä ravia meinannut siellä löytyä millään.

Etualalla on lv-ruuna Melex, jota hoidin kahdeksan vuoden ajan. Papparainen lopetettiin lokakuussa 2014,
ikää löytyi mittarista 27vuotta. Safi on niin kovin rääpäleen näköinen!

Mätsäreissä kierreltiin ahkerasti, parhain tulos oli nuorten luokkavoitto, vuosi taisi olla 2014. Iso ruusuke löytyy multa edelleen :-)

Marraskuussa 2013 sain mahdollisuuden Ponin ostoon, ja näin tuli tuosta pikkuharmaasta ihan ikioma, ja pääsin eroon "kahden tallin loukusta". Vuosi Ponin oston jälkeen näyttelykärpänen puraisi kunnolla, ja sitten tulikin jo Minos! Parin kuukauden ajan Minos asui samassa pihatossa mitä Poni ja Safi, mutta tammikuussa 2015 pikkuori muutti nykyiselle tallipaikallemme. Ja taas ajelin edestakaisin kahden tallin väliä.

Tosin tällä kertaa kahden tallin välinen ajelu kesti vain puoli vuotta, kun kesäkuun 2015 lopussa islantilaisen toinen omistaja lähetti sunnuntai-iltana Facebookissa viestin (pitäkää mielessä hevosten yhteisomistajat, asioita ei hoideta näin...), ja keskiviikkona olin kirjoittanut nimeni Safin myyntipapereihin. Poni muutti paria päivää aikaisemmin maanantaina Euraan laitumelle.
Kesän ajan kävin noin kerran viikossa Eurassa Ponia moikkaamassa ja liikuttamassa, kunnes vihdoin lokakuun alussa Poni muutti Minoksen kanssa samalle tallille.

Tukkaa löytyi! Ensimmäinen kesä (2013) meni hyvin, mutta keväällä 2014 puhkesi kesäihottuma. Paksu
harja on enää muisto vain!

Lv-ruuna Ässä, rääpäle Safi ja shettisruuna Selssi. Selssiä hoidin kuuden vuoden ajan, ja ruuna lopetettiin
vuonna 2013 pahan puhkurin takia. 

Elämä helpottui kertaheitolla valtavasti, kun ponit muuttivat saman katon alle, ja toivonkin syvästi, ettei tarvitse enää ajella kahden tallin välillä. Mä olen supertyytyväinen meidän tallipaikkaan, ja sekä ponit että minä viihdytään siellä hyvin!

Kolme vuotta on siis tullut vietettyä hevosen omistajana, eikä loppua näy! Kolmessa vuodessa olen ostanut kaksi ponia, sekä myynyt yhden puolikkaan. Tällä hetkellä kärsin valtavasta (shettis)varsakuumeesta, ja olenkin ajatellut, että onneksi poikien tallipaikalle ei synny tänä vuonna varsaa! ;-) Tai ole ylimääräistä karsinaakaan! Kaksi ponia on loistava omahevosmäärä mulle tällä hetkellä, Minos on kasvanut ihan valtavaa vauhtia puolivuotiaasta kaksivuotiaaksi, eikä se helpota varsakuumetta yhtään! :-D
Ikävää ratsastamaan ei oikeastaan ole yhtään, mä olen nyt kolmen vuoden aikana ratsastanut niiin epäsäännöllisesti, että tähän on jo tottunut. Mä viihdyn loistavasti Ponin kärryillä, ja jos joskus hinku hevosen selkään tulee, suuntaan johonkin ratsastuskouluun ottamaan yksityistunnin :-)