Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

29. syyskuuta 2016

Lisää Laatuponikuvia



Aloitetaan tämä kuvapainotteinen postaus heti kättelyssä kahdella melkein samanlaisella kuvalla! En osannut päättää kumpi on kivempi, joten laitetaan näytille kummatkin, problem solved!

Minos tosiaan aloitti lauantapäivän, joten se ei kovin monen kuvaajan linssin eteen tästä syystä eksynyt. Nämä muutamat kuvat irtohypytyksestä ovat kuitenkin mukavia muistoja, kun itse katsoi vain ponin takapäätä tai juoksi ruunan vierellä. Vähän ylimääräistä mahaa sillä on, mutta eiköhän se tässä tulevan talven aikana sula edes hiukan pois. Toivottavasti edes!

Ajokoulutus on siinä mallilla, että ohjasajo sujuu suht kivasti, kunhan päästään pihalta pois. Alkuihmettelyjen jälkeen pikkuruuna yhtäkkiä muistaakin osaavansa ohjasotteet jo, ja kulkee metsäteitä reippain askelin ekana. Käynnistä raviin ja toisinpäin siirtymiset sujuvat kivasti, kun äänikomennot ovat näyttelykinkereiden takia hyvinkin tuttuja. Hienosti ruuna myös pysähtyy ja malttaa toisinaan seistäkin ihan kauniisti paikoillaan.


Kärryjä ei ruunan perässä ole kiinni asti vielä kertaakaan ollut, mutta kerran tai pari on ruuna aisojen välissä seissyt ihan rennosti oleskellen. Mulla on ostoslistalla vielä potkuremmi, ilman sitä ei tätä tyyppiä valjasteta kärryjen eteen. Kiire ei tässä tosiaan mihinkään ole, mutta jos ottaisi tavotteeksi saada ruuna kärryjen eteen vielä tämän vuoden puolella?!

© Sallis Lindqvist
© Leena Kahisaari
Minoksen kenkä-asiat on vielä tulevan talven kannalta vähän auki. Ruunallahan on vasemmassa etusessa nyt hieman irtoseinämää, joten jos lumien tulo venähtää ihan hirveän pitkäksi, voi olla että talvi mennään aika pitkälle edestä kengässä. Seuraava kengitys ajoittuu lokakuun loppuun, joten pahimmat vesikelit on silloin vielä edessä, joten seuraavalla kengityskerralla pikkuruuna luultavasti saa ainakin vielä kengät etukinttuihin. Jos ihan omat tällä kertaa, nyt mennään Ponilta perityillä!

Takaa en Minosta vielä haluaisi kengittää, vaikkei tämä mitään potkiatyyppiä olekaan, mutta luultavasti marraskuussa muuttava Illu (jep, nyt näyttää huolestuttavasti siltä, että Illusiasta jää Illu, hups!) saa kuitenkin vielä miettimään tarvetta takakengille. Saas nyt nähä! 

4 kommenttia

  1. Voihan Illusiasta tulla aina Lusia? Ehkä myös Sia? Tai Lusi? Lusi kyllä kuulostaa vähän lusmuilevalta ja pojalta, mutta jos sopii omaan suuhun niin mitä väliä, eiks nii? Ja onhan Illukin kiva nimi, hevosten kohdalla kun ei niitä kutsumanimiä tarkisteta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten siitä jää vaan Illu, nytkun oma suu on siihen tottunut ;)

      Poista
  2. Harmittaa, kun aikataulut ei antanut periksi viime viikonloppuna, että olisin ehtinyt tulla katsomaan kisoja Aulangolle. Siellä kun oli monta blogituttua ponia esiintymässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ois ollut tosiaan kiva tavata toistamiseen! :D Jos sitten ensi vuonna?! ;-)
      Tuttuja bloginaamoja näkyi joo useampi!

      Poista