Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

18. syyskuuta 2016

Pikkuinen pikkusisko



Eli minun pieni Illusia!
Ajoin eilen Canna's tallille pikkuneitiä kuvaamaan, ja ihan hirmuisesti tuo olikin parissa kuukaudessa kasvanut. Vielä pitäisi malttaa parin kuukauden ajan, jonka jälkeen saan tamman kotiin. Tai eihän se kotiinkotiin mulle tule, vaan Minoksen kanssa samalle tallille.

Illusian kuvaaminen ei ollutkaan mikään ihan helppo juttu. Sen lisäksi että ympärillä pyöri neljä muuta varsaa, oli Illusia heti haistelemassa ja rapsutuksia kerjäämässä, kun kyykkyyn ehti mennä. Hirmu herttainen tämä tyyppi on pitkine parta- ja korvakarvoineen, mä olen niiiin rakastunut tähän <3 ja katsokaa tota päätä! Ihan mielettömän kaunis! Minoksellakin on tosi kaunis pää, mutta pikkusiskolla on vielä kauniimpi!

Etupää on vähän kuopassa, joten takakorkeutta ei ihan näin paljoa sentää löydy - ikää 4kk.
Takana kurkkii Canna's Isabelle. Ihanat tytöt!

Pitkät pari kuukautta siis vielä varrottavana, mutta onneksi on puuhaa! Isoveli-Minoksen kanssa lähdetään nyt 24.9. eli ensi viikon lauantaina Hämeenlinnaan laatuponikilpailuihin! Hirmuisesti jännittää kyseiset tsempalot, kun näyttelyitä en enää samalla tavalla jännitä, mitä vuosi sitten, mutta laatarit ovatkin ihan oma juttunsa... Ääks!
Lokakuun lopulla on vielä yhdet rotunäyttelyt Loimaalla, johon pikkuruuna suuntaa luultavasti myös. Mukavasti puuhaa siis nyt syksyllä!

Furunäs Menuette, Minoksen ja Illusian mielettömän kaunis emä!
1v Canna's Hasselhoff näyttää, miten ravataan! Tämä ruuna on muuten myynnissä!

2 kommenttia