Muistot on kalleinta kultaa

Olin 11 vuonna 2006 elokuussa, kun ratsastuskoulu, jossa kävin muutti kauemmalle paikkakunnalle. Halusin ehdottomasti vuokrahevosen, vaikkei ratsastustaidot vielä tähään päivään mennessäkään kovin kummoiset ole. Hevostalli.netin markkinoilta löytyi ilmoitus vuokrattavasta 19 vuotiaasta lämminveriruunasta, joka ei vaikuttanut kuitenkaan yhtään ikäiseltään. Perjantai-iltana lähti sähköpostia äidin toimesta, ja vastaus tuli heti samana iltana.
Sunnuntaina ajettiin katsomaan Melexiä, enkä olisi silloin arvannut, että mihin kaikkeen tuo tahto omasta vuokrahevosesta sitten kuljettikaan...

19vuotias Melex, lenkin jälkeen kuivattelemassa villaloimen alla.

Melex oli ex-ravuri, ja ainut kokemus entisistä juoksioista mulla tuohon aikaan oli siskon suomenhevostamma, joka oli vähän kuumuvaa sorttia (kai, mun muistojen mukaan!). Olin siis aivan varma, että Melex lähtee käsistä hetkenä minä hyvänsä, jos yhtään uskallan ottaa ravia. Lähdin siis maastoon. Yksin. Vieraalla hevosella. 11 vuotiaana. Hengissä selvittiin! Tosin mentiin vain käyntiä, kun en uskaltanut ravatakaan.
Vuokrauspäätös syntyi silti, ja päiviksi valikoitui tiistai ja lauantai. Olin niiiiiiin onnellinen!

Seuraavana keväänä, 17.3.2007 (jotkut päivämäärät jää niin vaan mieleen) tallille muutti Selssi. Tuolloin 12 vuotias musta shetlantilaisruuna, jonka kanssa ei tylsää päivää nähty. Ruunaa vaivasi paha puhkuri, joka oli puhjennut, kun se aikaisemmin elämässään oli teljetty homeiseen talliin (kuulemma) kun oli karkaillut niin paljon. Kova se oli karkailemaan, mutta kun tyyppi pääsi kärryjen eteen tarpeeksi usein, ei karkailuakaan enää näkynyt.
Useammin kuin kerran Selssi veti milloin ketäkin perässään maassa, kun ruuna päätti häipyä paikalta. Ruuna osasi antaa kaviota pyynnöstä, "lussutti" kielellään aina jonkun herkun saamisen jälkeen ja keksi pelätä milloin mitäkin oman mielensä mukaan.

Selssi, Lucky ja Melex

Kasvoin käytännössä tuolla tallilla, parhaimmillaan kävin tallilla viisi kertaa viikossa omistamatta edes omaa hevosta.
27.1.2013 tuli kuitenkin muutos, kun ostin ensimmäisen puolikkaan hevoseni. Surullisen kuuluisa tarina yhteisomistajuudesta ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen, mutta se nyt onkin ihan toinen tarina :-) Safin muuttaessa tallille sai Selssi jonkun pahan pöpön, ja muistan kun ennen iltavuoroa kävin katsomassa uutta omaa luukasaani. Selssi yski keuhkojaan pihalle, ja vaikutti siltä ettei oikeasti saanut henkeä. Teki tosi pahaa katsoa pientä osaamatta oikein tehdä yhtään mitään. Kortisonikuurilla (joita ruuna söi muutaman, ja ihme ettei saanut paksuna ponina kaviokuumetta siihen rinnalle) pöhö saatiin kuitenkin kuriin, ja ruuna vietti viimeisen kesänsä laitumella laumansa kanssa.
3.10.2013 sammui viimeinenkin ilonpilke aina niin iloisen ruunan silmistä, ja musta poninpirulainen haudattiin hevosten tarhaan.

Selssi oli kaikinpuolin niiiin hurmaava ponityyppi <3 

Sain muistaakseni vuonna 2006 tai 2007 joululahjaksi kameran, jolla tämäkin kuva on otettu.
Tykkäsin pitkään tosi paljon tästä kuvasta, nyt vain ihmettelen että miksi.... :-D Melexin
päässä oleva riimu on mun ostama joululahja ruunalle!

Tuli kesä 2014 ja oli aika selvää, että se oli "Pappahepan" viimeinen kesä. Hampaat olivat huonossa kunnossa ja olo muutenkin aika luinen.
Vuosi Selssin lopetuksen jälkeen samana päivänä, eli 3.10.2014, lopetettiin Melex tuttuun tarhaan, jossa se oli viettänyt elämänsä viimeiset 18 vuotta. Pappaheppa haudattiin Selssin viereen, Melex oli lopetushetkellä 27vuotias, Selssi 18.

Kolme päivää Melexin lopetuksen jälkeen ajelin ekaa kertaa Euraan katsomaan Minosta. Tuntuu oudolta ajatella tilannetta kaksi vuotta sitten, kun omistuksessa oli Safi ja Poni ja olin ostamassa Minosta. Nyt omistuksessa on vain Minos, ja olen ostamassa pikkuruunan siskoa. Ei kyllä käynyt pari vuotta sitten mielessänikään, että miten ne tilanteet muuttuu.

Saati 10 vuotta sitten, kun Melexiä ensi kertaa kävin katsomassa.

Facebookin muistot kertoi myös tälläistä;

Tätä tyyppiä mulla on ihan mielettömän suuri ikävä <3