Pojasta polvi paranee

Jotkut ehkä muistavat, miten Ponin takapolvet ovat vaivanneet enemmän ja vähemmän meidän yhteisten vuosien aikana. Suunnittelin jo joskus omakustanteisesti viemään ruunaa polvikuville, ennenkuin ruuna edes minun oli (jep! hullu ponitäti täällä moi, mitä kuuluu?), mutta kun kaikki ympärillä olevat ihmiset sanoivat, ettei muuta kun kilometrejä alle ja lihasta tukemaan polvia, niin kuvien otto sitten jäi.

Ruunan rupsukka on liikkunut tämän talven ja kevään säännöllisesti, mitään rankkaa liikuntaa ei olla harrastettu, mutta sellaista, että lihakset ovat kehittyneet varsin mukavasti. Tallinomistaja hieroi ruunan tuossa lopputalvesta, ja sanoi että polvet tuntuvat hyvältä, vähän löysyyttä käteen, vasemmassa ihan aavistuksen enemmän. Poni antoi tutkia polvet ihan rauhassa, ei välittänyt yhtään!
Joskus kipeimmillään tuo kun ei antanut koskeakkaan takapolviin ilman kiukkuista potkua taakse.

Kylmäsin pitkään molempien takasten polvia aina liikutuksen jälkeen. Käytössä olivat niin linimentti, jota Ponin iho ei kestänyt pidemmän päälle. Pakastettavilla kylmäyspakkauksilla säädin aika kauan, mutta ne eivät kunnolla pysyneet polvissa, vaikka ympäri kääri kolmet pintelit. Kylmäyssavi oli kaikista käyttäjäystävällisin, vaikka sotkikin paikat helposti. En muista missä kohtaa jätin kylmäyksen pois, mutta ruuna liikkui iloisesti eikä ollut kipeä polvistaan, joten uskalsin olla kylmäämättä.

Olen nyt noin puolentoista viikon ajan seurannut, miten ruuna leputtaa vasenta takajalkaa aina lenkiltä tullessa. Liikkuu iloisesti kaikissa askellajeissa, molemmissa laukoissa sekä venyttää kivasti liikettä ravissa pieniä pätkiä. Polvissa ei ole kuumotusta tai nestettä.
Tänään ohjasajoin ruunan pihalla, ja otus ilmeisesti astui vähän isomman kiven päälle, jonka seurauksena tahditti vasemmalla takajalalla menoa parin askeleen verran. Tallissa lepuutti vasenta takajalkaa, ja kun laitoin piiitkästä aikaa linimentit polviin, meni korvat luimuun ja oikealla takasella kiukkuinen potku taakse.

Tallinomistaja tuli köpelöimään pikkuharmaan polvet, mutta ei Poni tietenkään enää silloin sanonut tästä mitään. Oman mielenrauhan takaamiseksi me ollaan nyt kuitenkin menossa ensi viikon perjantaina (13. päivä, iik!) klinikalle katsomaan, että mitä sieltä löytyy. Jos löytyy mitään! Ompahan sitten tutkittu, vaikkei löytyisikään, ja jos löytyy, niin tulee ainakin hoidettua.

Stressaavat melkein kaksi viikkoa tällä poninomistajalla! On muuten Poninkin ensimmäinen kerta klinikalla ikinä! Toivottavasti ei ota tavaksi ;-)

Eilen lenkillä, mieli iloinen ja kevyt!

Simmoista meille, toivottavasti klinikalta ei kummempia uutisia tule mukaan, ja minä saan jatkaa ylihysteerisen poninomistajan arkea :-)