Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

16. maaliskuuta 2016

Elämäni hevonen

Mä en osannut päättää vain yhtä, joten kirjoitan neljästä elämäni hevosesta. Näistä on kuitenkin jokaikinen jollain tapaa vaikuttaneet mun kasvuun ihmiseksi, jonkalainen nyt olen. Upeita eläimiä kaikki, joista en siis osannut vain yhtä valita!

Aloitetaan vanhimmasta, eli Melexistä.
Melex syntyi 1987 Ranualla. Suuren suuri, hyvin pärjäävä ravuri piti tästä punaruunikosta amerikkalaisesta ruunasta tulla, mutta vauhdit eivät riittäneet, ja lähes jokaisesta lähdöstä onkin tullut hylky liikojen laukkojen takia. Melexin viimeinen startti juostiin muistaakseni viisivuotiaana.

Melex oli 19vuotias, kun aloitin ruunan hoitamisen kahdesti viikossa. Allekirjoittaneella oli ikää kertynyt vasta 11 vuotta, kun ratsastuskoulu, jossa kävin lopetti, ja sain ajatuksen omasta vuokrahevosesta. Elettiin vuotta 2006.

Juhannus 2014, Melex 27v.
Melexin ilmoitus löytyi hevostalli.netistä, ja sain äitini laittamaan sähköpostia omistajalle jo samana perjantai-iltana. Vastaus tuli onneksi muutaman tunnin kuluttua, ja koeratsastus sovittiin sunnuntaille.
Sunnuntai saapui, ja suuren suuri jännitys sen myötä.
Melex jumitti puolisen tuntia keskellä tietä, ennen kuin suostui lähtemään kanssani (yksin) maastoon. Tajusin myös melkein heti lähdettyämme, etten muistanut jännityksissäni katsoa ruunan kavioita. Hupsista!
Olin myös varma, että Melex ryöstää jos koitamme ottaa ravia. Niimpä meidän ensimmäinen ratsastus koostui pelkästään käynnistä. Sovimme kuitenkin omistajan kanssa, että rupean käymään tallilla joka tiistai ja lauantai. Tallityöt kuuluivat myös niinä päivinä minun vastuulleni. Aikamoinen vastuu siis 11vuotiaalle, mutta joka ikisen kerran hoidin kunnolla, säässä kuin säässä!

Melex oli hevonen, joka on varmasti kasvattanut mua eniten tähän astisista. Äärettömän kiltti ja kuuliainen, mutta samalla erittäin reaktiivinen ja helposti hermostuva eläin. Melex oli tottunut rutiineihin, ja kun niistä poikettiin, alkoi kamala turvan heiluttaminen, kun papparainen jostain vähän hermostui :-)

2007
Ruuna ei alkuaikoina suostunut lähtemään kanssani pois tarhasta, vaan jumitti käsijarru päällä. Kävimme parin kilometrin päässä maastakäsinvalmennuksissa, ja niiden kahden kerran jälkeen ongelmamme olivat poissa, eivätkä tulleet enää takaisin. Melexin kanssa innostuin myös kuolaimettomuudesta, ja parin vuoden yhteisen matkan jälkeen jätin ensin omassa toiminnassani kuolaimet pois, ja omistaja seurasi pian perästä. Melex oli ilman kuolaimia tuhat kertaa rennompi, mitä kuolaimilla. Myös ajaessa!

Melexin kanssa käytiin nuorempana viikoittain parinkymmenen kilometrin lenkki, sisältäen hirmuisia laukkapätkiä, kuin myös rauhallisia ravipätkiä kevennellen ohjat kilometrin mittaisina. Aina sai olla varma, ettei ruuna ota yhtä sivuaskelta enempää mahdollisesti säikähtäessään (jota ei varmaan käynyt ikinä), ja aina antaa takaisin kiinni, vauhdista, kuin vauhdista. Muistan vain kerran, vuosi taisi olla 2011, kun Melex laukkapätkällä laski päänsä alas, ja tunsin, että nyt ei ole mulla sanottavaa että koska hidastetaan. Annoin papparaiselle (ikää tuolloin 24v) lisää ohjaa ja naureskelin, että senkus menet!
Melexin kanssa ei pelottanut, tuli vastaan sitten ties minkänäköistä konetta tai härveliä. Varmajalkaisesti askellettiin eteenpäin!

Tuli vuosi 2014, lokakuun kolmas. Tutun eläinlääkärin kanssa oltiin sovittu Melexin lopetuspäivä tuttuun tarhaan. Vuosi aikaisemmin samaisessa tarhassa lopetettiin Melexin shettiskaveri, Selssi.
Melex nukahti kauniisti lopetuspiikkiin, ympärillä sen kauan tunteneet ihmiset. Ruuna haudattiin Selssin viereen, tarhaan, jossa papparainen oli tarhannut liki 20 vuotta. Kaunis päätös äärettömän hienolle eläimelle <3
Melexin kanssa meille tuli yhteisiä vuosia 8.

2008?
Vuonna 2013 astelin ulos autokoulun teoriatunnilta, kun Melexin omistaja Outi oli laittanut viestiä kaksivuotiaaksi kääntyneestä issikkatammasta. Kysyi, että ostetaanko tamma puoliksi?

Olin juuri edeltävänä syksynä täyttänyt 18, ja kävin ammattikoulun viimeistä luokkaa. Kysyin rahoituspuolta vanhemmiltani, luvaten, että maksan puoliskoni takaisin kesällä, kun menen koulun jälkeen töihin. Sain vanhemmiltani siunauksen, ja huristeltiin Outin kanssa tammaa katsomaan.


8. selässäkökkimiskerta, Safi oli luonteeltaan niin tasainen, että tämmöinen
nössökin uskalsi heti istua siellä ilman satulaa :-)
Safi kolahti ja kovaa, vartin tammikuun pimeydessä katsomisen, ja tarhassa talutuskierroksen jälkeen päätettiin ihan mahdottoman rumassa kasvuvaiheessa oleva tamma ostaa. 27.1.2013 musta tuli ensimmäistä kertaa (puolikkaan) hevosen omistaja!

Opetettiin Safi yhdessä ajolle, käytiin tamman kanssa muutamissa mätsäreissä, sekä kerran pyörähdettiin myös virallisessa näyttelykehässä. Eroaa muuten aika paljon tuo islanninhevosten esittäminen näyttelyissä, kun shetlanninponeihin vertaa!

Ratsastuksen alkeet opetettiin tammalle myös, ja Safi oppikin nopeasti! Safi oli jo tuolloin nuorena äärettömän fiksu ja nopeasti oppiva, varmajalkainen ja -hermoinen tapaus. Tosin en kyllä ole kovin montaa hermoheikkoista islanninhevosta tavannut!
Safi oli vähän laiskahko, joka viihtyi metsässä paremmin kuin hyvin. Meidän yhteisiin puuhiin kuuluikin metsässä samoilu, ilman varsinaista päämäärää.

Juhannus 2015, Safi 4v. Sata kiloa ylipainoa mutta niiin kaunis <3 Tukka kauniisti kassassa ihottumaloimen takia!

Safilla oli mahdottoman komea tukka vielä kaksivuotiaana, mutta kolmivuotiskesällä puhkesi tammalle kesäihottuma. Ensimmäinen kesäihottumakesä pärjättiin ihan okei sen kummemmin hoitamatta (jälkikäteen ajateltuna loimi ja rasvaus olisivat jo tuolloin olleet erittäin kova sana), mutta toisen kesäihottumakesän tamma vietti tiiviisti loimen alla, ja itse rasvasin harjamartoa, mahanalustaa, korvia kuin häntääkin ahkerasti jokaikisellä tallikäynnillä, ja keräsin stressiä kutinasta. Inhottava sairaus!

Kesäkuun lopussa 2015 tuli Facebookin välityksellä hyvin, hyvin ikävänluontoinen viesti, jonka takia myin puoleni Safista tämän toiselle omistajalle. Sain viestin sunnuntai-iltana, ja maanantai aamupäivällä Poni muutti Euraan laitumelle. Keskiviikkona, heinäkuun ensimmäinen päivä kirjoitin omistajanvaihdospaperit, sanoin Safille heipat ja pakkasin tavarani autoon. Yhteinen matka ei Safin kanssa ollut kovin pitkä, mutta sitäkin antoisampi! Äärettömän hieno islantilainen tuo tamma kyllä on. Valtava ikävä edelleen!



Voihan Safi <3
Marraskuussa 2013 musta tuli ensimmäistä kertaa ikioman ponin omistaja, kun Poni siirtyi minun nimiini. Ruunaa olin tuota ennen jo hoitanut puolitoista vuotta, joten tuttu tapaus oli kyseessä!

Poni asui Valpperissa samassa pihatossa kuin Safi aina marraskuusta 2013 kesäkuuhun 2015. Poni vietti viime kesän siis Eurassa laitumella, ja syksyllä muutti samaan talliin, kuin Minos. Ruunalla olikin aluksi vähän kovat paikat, kun lauman kovapäisimmästä johtajasta tipahti suoraan ihan alimpaan kastiin, jossa on muuten vieläkin! Nyt jo tosin tulevat kivasti juttuun johtajatamman kanssa, kovasti näin keväällä rapsuttelevatkin.

Juuri Valpperiin saapunut karvapallosalama!
Viimekesän hyppyreeneistä. Poniinkin tuli sopivasti vauhtia, kun kujan päähän laitettiin ruokavati!
Poni oli edelliselle omistajalle saapuessaan juuri kääntynyt kolmivuotiaaksi. Se on tietääkseni ruunattu 2vuotis syksyllä, ja vielä tuolloin kolmivuotiaana oli jätkä aika... kovaluontoinen toisinaan! Kiltti tuo on kuitenkin aina ollut, mutta aika luupääkin.
Poni kääntyi tänä vuonna 7vuotiaaksi, joten yli puolet ruunan elämästä olen edes jollain tapaa ollut sen menossa mukana!

Poni on varsin herttainen tapaus, sen kanssa voisi nuuskutella nenät ja turvat vastakkain vaikka puoli päivää, ruuna tykkää hirveästi, kun sen turpaan hönkii ilmaa. Mulla onkin lähes jokaisella harjauskerralla kauhea lässytysmantra menossa, tuo on vaan sen näköinen otus, ettei sille voi olla lässyttämättä!

Poni 3v! Poni oli tosi hidas kasvamaan, se kasvoi helposti kuusivuotiaaksi, ja oli tosi pitkään rääpäleen näköinen
Agilitytreenit vuodelta 2012. Poni on 3v tässäkin. Kauhean tumma!!
Neljäs elämäni hevonen, kuten ehkä jo arvasitte, on Minos. Minos oli puolivuotias, kun sen ostin, ja kun se muutti Valpperiin. Varsaa en ollut suunnitellut ostavani, mutta kun meidän nykyinen tallinpitäjä vinkkasi mustasta orivarsasta puhelimessa, kun olin ensin vinkunut haluavani oman näyttelyponin. Parin päivän päästä, jos en oikein väärin muista, niin lokakuun 6. 2014, ajettiin Euraan varsaa katsomaan.
Syksy oli ollut loistava laiduntamisen kannalta, joten varsat olivat emiensä kanssa vielä laitumella. Siellä oli Minos, säälittävän pieni orivarsa kolmen samanikäisen tammavarsan keskellä.

Miten tälläiselle voi sanoa ei? <3

Voihan itku. Miksei se ole enää noin pieni ja pörröinen?!?! Okei, pörröinen se on edelleen!

Ja niin vietiin tätä ponitätiä. Parin päivän miettimisen jälkeen (vaikka mä olin jo heti ihan varma, että joo, kyllä mä sen ostan) lyötiin myynti lukkoon, ja 12.11.2014 varsa muutti Valpperiin.
Poni oli Valpperissa ollessaan käytökseltään uusia hevosia kohtaan aika bitch. Tai niin bitch, mitä ruuna nyt voi olla.
Poni-Perkele kiusasi varsaa, joka onneksi rauhoittui noin viikon juoksentelun jälkeen. Mä stressasin hiuksia päästä, kun yksi ilta huomasin varsan huulessa melkein irti olevan ihokappaleen. Soitin seuraavana päivänä eläinlääkärille, ja siitä seuraavana päivänä Minos vetäisi kevyet päiväkännit, ja ihokappale leikattiin pois. Sen takia ruuna onkin Arpinaama mulle nykyään, vaikka tuosta episodista ei huuleen jäänyt oikein mitään arpea.

Kun huuli oltiin paranneltu, äkkäsi nokkela orivarsa, että hehtaarin kokoisessa tarhassa ei muuten kierrä sähkö kunnolla! Varsa aloitti mukavat karkailut, ja tammikuussa 2015 orivarsa pakattiin nykyisen tallinomistajan traileriin, ja niin tuli Minoksesta taas karsina-asukki. Poni seurasi sitten puoli vuotta myöhemmin perässä!
Minos ruunattiin vajaan vuoden ikäisenä, huhtikuussa 2015. Ruunaus sujui hyvin, kuten myös antibiotin pistämiset ja kipulääkkeenkin tuore ruuna söi mutisematta.

Vuotias ponilapsi. Tässä näkyy lähellä suupieltä tuo arpi!

Vuotiaat parhaat kaverukset! Toukokuu 2015 ja laitumeen totuttelua, vasemmalla Penni ja keskellä
hurjastelee Minos.
Minos on äärettömän herkkä nuori poni, mutta ruuna kuitenkin uskaltaa ihmisen perässä tulla oikeastaan minne vain. Vieraita ihmisiä ruuna vähän vierastaa, mutta nyt kun ikää on tullut, ei tämä pötki enää niitäkään pakoon :-) ellei ihan hirveän pelottava ihminen ole kyseessä, esimerkiksi alle kouluikäinen lapsi!

Minoksen kanssa tähän astinen elämä on sujunut tosi kivasti! Nuori poni tuntuu niiiin omalta, ja kuten Ponillakin, on ruunalla hyvin, hyvin tärkeä paikka mun sydämessä. Safia unohtamatta! Menipäs siirappiseksi. 

Propsit sille, joka jaksoi tänne asti lukea! Pari kertaa ehkä lähti vähän sivuraiteille, mutta ei se varmaan niin nuukaa ole?!
Melex, Safi, Poni ja Minos... tähänastisen elämäni hevoset! Tosin koskas sitä tietää, milloin viides astuu jonon jatkoksi?


8 kommenttia

  1. Sullahan tais olla Melexillä kotisivutkin! Näin se aika menee! Nätti tuo Safi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oli, aika monetkin! 😂 Olin kova väkertämään niitä, mutten ikinä jaksanut niitä kauaa pitää pystyssä.
      Safilla on hirmu nätti pää!

      Poista
  2. Mä oon myös lukenut Melexin kotisivuja ahkerasti joskus! :D kiva postaus! Harmi että Safin kanssa kävi niinkuin kävi, siitä olisi ollut kiva lukea enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! :D Noita Melexin kotisivuja taisi olla useampi vuosien saatossa, jos muistan suinkin oikein. Safi oli hirmuisen ihana elukka! Toisaalta jotain hyvää tästäkin on seurannut :)

      Poista
  3. Mahtavasti kirjoitettu, sulla on se taito hyppysissäsi!❤

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus! (ja kyllähän minä tuon luin:))

    VastaaPoista