Vuoden 2016 tavoitteet

Kuvistuskuvina toimii puhelinräpsyt lokakuun Islanninreissulta, kun ei nyt muitakaan tähän hätään ole :-)  

Vuosi 2016 lähestyy hirmuista vauhtia, siksi onkin hyvä aika suunnitella alustavasti ensi vuotta, sekä uusia koitoksia!

Minoksen eskari on startannut parin viime viikon aikana suitsiin totuttelun merkeissä. Ensimmäistä kertaa laitoin varsalle suitset päähän, kun ruuna oli karsinassa vapaana, pää oven yli. Suun avasi valtavan hienosti, ja suitset sai pujottaa päähän ilman askeltakaan taakse. Tämän toistin pari kertaa, jonka jälkeen harjoitukset jäivät siihen.

Eilen nappasin pikkumustan tarhasta harjaukseen, ja harjauksen jälkeen laittelin suitset riimun päälle. Taas suu aukesi hienosti, ja suitset sai kaikessa rauhassa pujottaa päähän. Käytiin kävelemässä noin viiden minuutin pituinen lenkki, talutus tapahtui siis riimunarulla, joka oli tietysti riimussa kiinni. Aluksi vähän jumitutti, kun piti ihmetellä suussa olevaa kapistusta. Käyntiosuudella suu mässytti kuolainta aika paljon niin kuin asiaan kuuluu, mutta lyhyellä ravipätkällä suu pysyi kiinni. Pakko oli ottaa parit asiaankuuluvat loikatkin :-)

Tamma Hlédis alkutunnin maastakäsittelyosiolla. Taitava islantilainen!

Minos on muutenkin nyt viimeaikoina piristynyt, viime viikolla talutuslenkillä pikkumusta ei montaa metriä yhteen putkeen kävellyt ilman hyppyä johonkin ilmansuuntaan! Ponilla oli silloin laamauspäivä, ja sekös nuorta ruunaa vasta harmitti - pari kertaa kun pysähdyttiin Ponin toimesta ihmettelemään asiaa X, oli Minos heti hyppimässä vanhemman ruunan turvan edessä pystyyn, tai vaihtoehtoisesti hyppäämässä sen reppuselkään. Pikkumustalla oli kovin kiire joka paikkaan! 

Musta tuommoinen elämäniloisuus on valtavan ihana asia, tässäkin tapauksessa kyse oli nimenomaan siitä, että Minos oli vaan kovin innoissaan talutuslenkistä. Ihmisen päälle se ei ole koskaan meinannut tulla, ja osaa pyydettäessä kävellä ja ravata ihmisen kanssa erittäin kauniisti, joten en näe pientä ilottelua ollenkaan pahana asiana. 

Minoksen seuraava kengitys-/vuoluaika sijoittuu tammikuun loppuun, vielä kerran me kuskataan poni  naapurikuntaan toiselle kengittäjälle, ja silloin luultavasti (toivottavasti) voidaan jättää ruuna jo ilman kenkiä. Sormet ja varpaat ristiin, että seinämä on vahvistunut hyvin! Kaviot näyttävät tällä hetkellä tosi hyviltä, ei lainkaan pukinkavioisilta. 

Verdandi, kovin vakavaa puuhaa tämä ratsastaminen!

Minos kääntyy siis ensi vuonna kaksivuotiaaksi. Se tietää sitä, että ruuna saa osallistua laatuponikilpailuihin, jotka järjestetään taas syksyllä Hämeenlinnassa. Mulla olisi valtava hinku osallistua niihin tsempaloihin ruunan kanssa, mutta aika näyttää missä kasvuvaiheessa me ensi syksynä ollaan! Näiden nuorten kanssa ei koskaan tiedä, koska ollaan valtavan rumia ja koska taas niin tasapainoisesti kehittyneitä, että kehtaisi mennä vaikka ja mihin tsempaloihin!

Hippoksen kehässä olisi tarkoitus myös pyörähtää jossain kohti ensi vuotta.

Ensimmäiset rotunäyttelyt ovat (alustavasti) 14.2. joihin mulla olisi hirmuinen into osallistua, mutta kasvuvaiheen lisäksi mietityttää ajankohta, ja kylmä maneesi. Toisaalta, jos talvi pysyy tämmöisenä mitä se on tähän mennessä ollut, tulisi tuskin helmikuun näyttelyissä kovin kylmä!

Tammoja ja varsoja katsomassa.

Minoksen ensi vuosi koostuu siis näyttelyreissuista, sekä keväällä alotettavasta ajokoulutuksesta. Suitsien kanssa näyttää ainakin siltä, että ne ovat ihan helppo juttu, joten en usko ajokoulutuksenkaan olevan kovin vaikeaa ruunan kohdalla (kuuluisat viimeiset sanat...?). 

Mun mieleeni on hiipinyt ajatus, jos Ponin kanssa kävisi jossain rotunäyttelyssä järjestettävässä ohjasajoluokassa kääntymässä. En kyllä tiedä että olisiko sinne sitten loppujen lopuksi uskallusta mennä! Yhdet ohjasajoluokat meillä on takanapäin, Poni oli silloin 3vuotias, oli elokuu ja ruunalla oli valtavan paksu turkki tuolloin ja se oli ihan väsy. Oltiin luokassa 3/3 mutta sain elämäni ekan mitalin! Saavutus se sekin.. :-D

Meikäläinen lyömässä elämäni ekaa irtokenkää takaisin kavioon kiinni! Opettajana taitava islantilainen kengittäjä,
jonka nimen olen unohtanut aikapäiviä sitten!

Muuten jatketaan Ponin kanssa ohjasajaen pohkeenväistöharjoittelua, jotka sujuvat kerta kerralta paremmin. Ruunalla tuppaa jäämään vaan väistöt aina vasemmalle päälle, ja se väistääkin paljon helpommin sinne. Ehkä asiaan liittyy se, että kärryjen kanssa ollaan aina tottuttu kääntymään vasemman kautta lenkillä takaisin kotiin? Väistöt oikeallekin sujuvat kuitenkin kivasti myös!

Ehkä tavoitteeksi ilman päätettyä päivämäärää voisi ottaa myös väistöjen opettamisen myös ravissa, tosin siihen on vielä matkaa! Ruuna tuntui eilisten harjoitusten aikana vähän kuumuvan, kun väistöjen jälkeen nostettiin heti ravi. 

Mitään "kunnon" tavoitteita meillä ei ensi vuodelle ole, (esim. saada siitä ja siitä näyttelystä ykköspalkinto jne.) näyttelyihin kun aina mennään pessimistisellä asenteella. Olen aina ajatellut, että jos kakkospalkinto tulee, niin olen tyytyväinen! Ei viitsi lähteä sillä asenteella matkaan, että mennään voittamaan koko show, siinä saattaa tippua korkealta ja kovaa ;-)

Loppukevennyksenä; kansainvälisen laulukilpailun Suomen esitys, jolla irtosi voitto! ;-) ai että kun ollaan hehkeinä!
Tulen niiiin hyvälle tuulelle näistä kuvista! 

Ainiin, kuka muistaa Liinun? Suokkitamman jota hoidin parisen vuotta sitten? Tamman näin viimeksi varmaan 2013 keväällä/kesällä, mutta viime viikon keskiviikkona näin niiin valtavan rakkaan tamman taas! Oli niin kiva käydä tammaa moikkaamassa, kiitos siitä uudelle omistajalle!