Kymmenen faktaa

Minos
1. Miltsi oli nyt vuotiaana säkäkorkeudeltaan 92,5cm ja lautaskorkeudeltaan 95cm. Hyvän kokoinen pieni brittiläinen tästä siis kasvaa!

2. Ostin Minoksen, koska halusin ponin, jolla voin harrastaa näyttelyitä. Nykyisen tallipaikan omistajan kaverilla (eli Minoksen "adoptiokasvattajalla") oli sattumoisin herra Minosponi kaupan, ja parin päivän päästä ensimmäisestä keskustelusta oltiinkin 6kk ikäistä kääpiötä katsomassa. Ja sitten se oli menoa!

3. Minoksella ei ole (vielä) lempiherkkuja - mä olen kylmä poninomistaja, enkä ole jatkuvasti tuputtamassa ponieni suuhun leipää/omenaa/porkkanaa. Esimerkiksi tarhasta haettaessa mulla ei ole taskut täynnä kuivaa leipää, joilla sitten lahjon sen karvaisen tappijalan sieltä mukaani. Minos ei esimerkiksi kesällä ymmärtänyt omenan päälle sitten yhtään, vaan jätti syömättä. Kuivaa leipääkin se saa niin harvoin, että alkukesästä tiputti niitä paloja pois suustaan.
Toisaalta nyt olen heltynyt sen verran, että olen parin viikon aikana tuonut kotoa omenan pari kertaa mukanani, jonka olen puolittanut ja laittanut ponien ruokakippoihin.

4. Viimeistään ensi vuoden alkukeväällä olisi tarkoitus aloittaa pikkuhiljaa Minoksen ajokoulutus. Kesään mennessä olisi tarkoitus saada ohjasajo niin hyvälle mallille, että voisi lapsen laittaa kesälaitumille hyvillä mielin miettimään oppimiaan asioita. Minoksen kanssa ei ole mikään kiire, joten en ota ajo-opetuksesta mitään stressiä. Minos on sen tyylinen, että kun asiat tehdään huolella, ja alla on vain hyviä kokemuksia, se oppii ajojututkin varmasti nopeasti. Tosin kun emän puolelta tulee luonteeseen mukaan tietynlaista säpäkkyyttä, tutustutaan asioihin rauhassa ja ajan kanssa ;-)

5. Mä tykkään Minoksen nimestä hirveästi. Memorable tarkoittaa siis suomeksi mieleenpainuvaa. Minos on kreikkalaisessa mytologiassa Kreetan kuningas, ylijumala Zeuksen poika. Wikipedia ei kuitenkaan osaa sanoa varmaksi, onko Minos nimi, vai kreetalainen sana, joka tarkoittaa kuningasta. Niin tai näin, ensimmäistä kertaa Minoksen nimen kuullessani tykästyin siihen välittömästi. Ja aika mieleenpainuva tämä tyyppi onkin ollut!


Poni
1. Ponin olen tuntenut ensi vuoden huhtikuussa neljä vuotta, mutta Poni on silloin ollut omani vasta n. 2,5 vuotta. Hoidin Ponia sen ollessa entisellä omistajallaan, ja kun kysyin ruunaa ylläpitoon lokakuussa 2014, sain vastaukseksi, että edellinen omistaja olisi sitä minulle myymässä ilomielin. Jonkinverran pidin mietintämyssyä päässä, mutta sitä kautta ruunasta tuli ihan ikioma Poni.

2. Poni oli siis tänne tullessaan (v. 2012) kääntynyt kolmivuotiaaksi ruunaksi, joka käyttäytyi ihan sikamaisesti.  Taluttaessa hypittiin pystyyn noin joka toinen askel, lasten päälle mentiin pää viidentenä jalkana... ajo-opetus oli tuolloin hyvällä mallilla, ja vuonna 2013 kävimme kesän ajan Leena Kahisaaren valjakkovalmennuksissa. Voin siis sanoa, että Ponin ajaen osaamat jutut ovat minun kautta opittuja. Kumma onkin, kun tykkään tästä ajettaessa ihan hirmuisesti, kun on ihan omin käsin tehty! :-D

3. Poni ei siis oikein pidä lapsista. Lapset tosin pitävät Ponista kuin hullu puurosta, ja pakko myöntää, että jos olisin itse nyt vaikka 10-vuotias olisin aivan varmasti silmät sydämenmuotoisina lääppimässä Ponia. Onhan tuo hirmuisen suloinen otus nappisilmillään!
Nykyään ruunan käytös lasten kanssa on jo ihan jees, kunhan vieressä on aikuinen vahtimassa. Yksinäni en uskaltaisi tätä lasten hoidettaviksi antaa vieläkään, eikä siihen kyllä tarvettakaan ole. Syytä en ponin "lapsivihalle" tiedä, mutta lastenponia tästä ei noin vain saisikaan.

4. Toisin kuin Minos, on Poni niin perso ruoalle (ja herkuille) kuin voi pieni poni vain olla. Tämä varmasti kiipeäisi häntä edellä puuhun, jos ruettaisiin porkkanoista puhumaan! Toisaalta Poni illalla sisälle ottaessa saattaa vilkaista väkirehuihin ja rueta syömään heiniään. Kuitenkin aina yön aikana hurja kahden desilitran väkirehuannos on kadonnut. Valpperissa kun hevosille syötettiin väkirehut aina niin, että ihminen vahti vieressä, ei Ponille voinut laittaa mitään herkkuja sekaan. Se imaisi herkut ja jätti väkirehut, jonka jälkeen suuntasi kaverin kupille.

5. Herra Ponin virallinen nimi saa aika helposti aikaan naurun tyrskähdyksiä. Kerran mätsärikehän laidalla pieni porukka naureskeli, kun kuulivat ruunan virallisen nimen. Tosin itsekin kyllä muistan repineeni huumoria ruunan nimestä, kun sen ensimmäisen kerran kuulin. Toisaalta, ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä! Puutarhan Basilica kyllä toisaalta sopii Ponille mutta... no joo. Ponin kutsumanimi oli ennen tänne tuloaan vuonna 2012 Pasi, mutta muuttui muuttopäivänä heti Poniksi, ja siksi on jäänytkin. Onhan hän nyt ihan Ponin näköinen poni!

Kuvituskuvina tässä tekstissä Poni 3v huhtikuussa 2012! Onhan ollut tumma ruuna vielä sillon! Ja pieni!