Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

1. toukokuuta 2014

Sometimes dreams do come true

Nämä kaksi pientä ja pyöreää pelastavat päivän kuin päivän. Poni tunkemalla turpansa kiinni naamaan ja puhaltamalla (pahanhajuista) lämmintä ilmaa, Safi olemalla vain läsnä. Näitä en vaihtaisi pois mistään hinnasta. Molemmat tulivat vähän yllättäen elämääni mukaan, Safi varsinkin. Outin lähettämät ensimmäiset viestit koskien tammaa ovat edelleen tallessa vanhassa puhelimessa. Ikinä en olisi uskonut, että tamma meille asti tulisi! Nythän tuo on pyörinyt mukana kohta puolitoista vuotta.

Poni tuli entiselle omistajalleen vuonna 2012 toimittamaan lastenponin virkaa, mutta ei kyseiseen hommaan oikein soveltunutkaan.
Ruunaa aloitin hoitamaan ensimmäisestä päivästä lähtien, ja viime alkutalvena tuo muutti minun nimiini, ja samalla Valpperiin. Tänään viimeksi töissä mietin, että jumanskukka, mullahan on kaksi hevosta! Ponin olemista omani en ole vieläkään oikein sisäistänyt, niin kauan tuo ehti olemaan vain hoitoponi.
Hassua, että ensin kinuu omaa hevosta 18 vuotta, ja sitten niitä onkin yhtäkkiä kaksi.
Lisätään kasaan vielä se, että molemmat olen tuntenut melko nuorestä iästä asti. Safi oli 1,5v kun se minun ja Outin nimiin tuli, Poni oli melkein 2v tullessaan entiselle omistajalleen. Josta tulikin mieleeni, että tuo Paksu-Pasi täyttää kohta 5v! Ja Safi kääntyy virallisesti kolmivuotiaaksi Juhannuksena. 

Tällä nyt ei taas ollut oikein päätä eikä häntää, mutta haittaneeko tuo! Sunnuntaina körötellään Mynämäkeen pyörähtämään vuoden ensimmäisen kerran mätsäriin, saa nähdä miten siellä sujuu! Poni ei tällä hetkellä ole karvassaan kauhean edustava, Safi vasta aloitteli kunnolla karvan pudottamista, joten täällä ollaan kesäpinnalla ehkä jo Juhannuksena! ;-)

2 kommenttia

  1. Nää hyvän mielen postaukset on niin parhautta!! :3 <3 toivotan kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista
  2. Samoissa tunnelmissa ollaan täälläkin usein. :) Vaikka hevosia on "aina" ollut, ovat nuo nykyiset vaan niin huipputyyppejä. ;)

    VastaaPoista