Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

19. elokuuta 2013

Yhteisomistajuudesta

Anonyymi pyysi edellisessä postauksessa kirjoitusta Safin yhteisomistajuudesta. Kyseinen ano laittoi myös paljon hyviä apukysymyksiä, joten nyt on hyvä aika kirjoitella aiheesta ennen töihin lähtöä :-)

Miksi yhteinen poni eikä oma?
Me ollaan joskus kauan ennen Safia puhuttu Outin kanssa muistaakseni ihan vitsillä, että joo, ostetaan joku poni puoliksi! Outi katteli paria nuorta hevosta ihan itselleen, muttei sitten ostanut. Mä olisin näiden hevosten kuvioissa pyörinyt ihan hoitajana, syystä, että porukat eivät suostuneet ottamaan vastuuta hevosesta, kun olin vielä alle 18. Outi löysi Safin myynti-ilmoituksen netistä, ja kysyi suoraan, että ostetaanko puoliksi. Mä olin heti mukana jutussa, ja Outi tuntuu ainoalta ihmiseltä, kenen kanssa voisin omistaa hevosen puoliksi. On sen verran samat ajatusmaailmat ja kumpikaan ei halua treenata veren maku suussa. Toisinaan Outi kyllä katsoo mua vähän oudosti, jos rupean selittämään jotain oikein mahdottoman syvällistä aiheesta, että joo, se maiskuttaa, se on tyytyväinen!
Kysymykseen en osaa antaa suoraa vastausta, paitsi että Safin ostohetkellä mulla ei olisi ollut varaa maksaa tammaa kokonaan yksin. Nytkin menee kaikki kulut puoliksi, joten tulee ehkä jatkossa herkemmin lähdettyä esimerkiksi kuvaamaan Safin jalat ihan varmuuden vuoksi, kun ei tarvitse niin paljon miettiä sitä rahaa.

Kuinka hyvin tunnette toisen omistajan(Outin) kanssa toisenne?
Outin olen tuntenut/tietänyt aika tarkalleen 7 vuotta, kun 11 vuotiaana pikkupirpanana rupesin Melexiä hoitamaan. Silloin nähtiin satunnaisesti tallilla, kun satuttiin sinne samaan aikaan. Käytiin myös kattomassa esmes Apassionataa tai HIHSsiä Helsingissä.
Pari viimeistä vuotta ollaan käyty enemmän tallilla samaan aikaan, ajamassa Melexiä ja touhuamassa muutenkin. Nyt Safin tulon jälkeen käydään n. kerran viikossa tallilla samaan aikaan laittamassa tammalle kärryjä perään etc etc. Me asutaan Outin kanssa myös n. 500m päässä toisistamme (en tiedä onko tämä Outin kannalta hyvä vai huono :-D), joten mä melkeen joka ilta vingun tätä mukaan koiralenkeille. Yhdet pikkujoulut ja laidunkauden päättäjäispartyt on myös vietetty Outin luona, ja juuri edellisviikonloppuna oltiin moikkaamassa sitä tuttua tuolla reilun tunnin ajomatkan päässä :-)
Kai me ihan suht hyvin tunnetaan? vaikkei mitään syvällisiä ystäväkeskusteluja puhutakaan :-D käydään me koirien kanssa samassa TOKOssa kääntyilemässä jaja.. Melkeen joka päivä nähdään koiralenkkien muodossa :-)
Outi tiesi minun hevosenkäsittelytaidot ja myös toisinpäin, joten mikään juttu ei ole tullut yllätyksenä esimerkiksi Safin koulutuksessa. Meillä on aika hyvä kultainen keskitie, minä otan ehkä liiankin varovaisesti ja liian hitaasti, kun Outi on menossa jo eteenpäin koulutuksessa. Hyvin on mennyt tähän asti, ja uskon että menee jatkossakin :-) Outi antaa minun hippeillä varsan kanssa ja ihmetellä sen suun maiskutuksia, ja minä annan Outin tehdä niin, miten hän itse parhaaksi näkee. Kumpikaan ei hengitä toisen niskaan.

Miten päätitte rodun?
Kumpikaan, ts itse ainakaan, ei ole ymmärtääkseni ollut mikään islanninhevosfani varmaan koskaan. Itselle issikat ei oo oikeen herättänyt mitään suurensuurta mielenkiintoa, askellajiratsastuksesta puhumattakaan.
Koska kumpikaan ei ole oikein kentällä pyörijä, vaan molemmat viihtyy maastossa tehden parin tunnin lenkkejä, tuli Safin myynti-ilmo kuin tilauksesta. Islanninhevonen tuntuu luotettavalta ja varmalta valinnalta maastossa pyörimiseen, varsinkin, kun Outi haluaisi joskus kisata matkaratsastuksessa ja miksen itsekin :-) Askellajiratsastus ei tosiaan innosta kumpaakaan, vielä vähemmän alkukesän Ypäjäreissun jälkeen. Onneksi issikat soveltuvat maastomopoiluun ihan yhtälailla! Safi varsinkin viihtyy metsässä kuin kotonaan, ja mitä pienempi ja vaikeakulkuisempi polku, niin sitä enemmän sinne tekee mieli!

Miten hoidatte rahoituksen?
Safi asuu Outin vanhempien pihassa pihattotallissa, joten (luonnollisesti) Outi ei maksa tallivuokraa. Itse maksan Outille X määrään vuokraa kuukaudessa, joka kattaa puolet Safin heinä-, ruoka- ja kuivikekuluista. Outi ostaa kerran kuukaudessa Marstalin rehuja, joten mun ei tarvitse huolehtia siitä, että Pahvilla on aina ruokaa. Outi ostaa myös heinät ja kuivikkeet.
Eläinlääkärikulut, vuolut, vakuutusmaksut maksetaan puoliksi. Samoin näyttely- ja mätsäri-ilmoittautumiset menee puoliksi, kuten myös traileri- ja bensakulut.
Kumpikin saa ostaa tammalle "krääsää" miten itse haluaa, ei ole pakko ostaa mitään, mutta itse olen ihminen, joka aina keksii edes jotain, mitä tamma muka voisi tarvita. Suuremmat hankinnat tulevaisuudessa (satula nyt tulee ensimmäisenä mieleen) maksetaan puoliksi.
Meillä on kirjallisena sopimus näistä, ja samassa lapussa lukee myös, että jos ell. kulut (kerralla) ylittävät tietyn summan rahaa (esmes ähkyleikkaus) ja hevosen kuntoutumisesta ei ole takuita, on mietittävä lopetusta. Toisella on myös lupa päättää hevosen lopettamisesta jossain äkillisessä tilanteessa, jos toista omistajaa ei saada kiinni. Myyntitilanteessa toisella on etuosto-oikeus.

Miten hoidatte (onko "omat" tallivuorot)?
Itse pyrin käymään Valpperissa n. 2-3krt viikossa, riippuen ihan iltavuorojen määrästä viikossa. Sovittiin aluksi jotkut tietyt päivätkin, joina käyn, mutta mä en muista niistä enää, kuin maanantain ja lauantain. Oli siinä joku kolmaskin, mutta sitä en tosiaan muista, koska vuorotyö sekoittaa pakkaa tosi mukavasti.
Virallisia päiviä meillä ei oikein taida olla. Me voidaan sopia joku päivä, jona käydään yhdessä tallilla kouluttamassa tammaa, mutta koska ihmeemmin Safia ei vielä liikuteta, ei mitään omia päiviä vielä olla sovittu. Parin, kolmen vuoden päästä ehkä sovitaan, kun liikutus lisääntyy siinä määrin.
Tallilla aina katsotaan, että hevosilla on vettä, heinää (vapaa heinä tällä laumalla) sekä annetaan väkirehut. Oman mielen mukaan voi sitten Safin kanssa jotain touhuta, usein jos ei mitään muuta tehdä, niin harjattavaksi tuo pääsee kuitenkin. Itse tykkään käydä taluttelemassa Safia ympäri kyliä.

Onko tullut erimielisyyksiä?
Ei ole tullut, ja toivottavasti ei tulekaan :-) meillä on suurinpiirtein samat tavoitteet tamman kanssa (toimiva, monipuolinen harrastehevonen, joka on turvallinen ja luotettava missä tilanteessa tahansa), eikä kumpikaan tästä mitään kisakireätä hevosta halukaan. Outi antaa minun tosiaa hippeillä ihan rauhassa, enkä tuputa tapaani toimia hevosten kanssa Outille, kun tiedän tämän hallitsevan hevostenkäsittelytaidot tosi hyvin. Minä tosiaan annan Outinkin toimia rauhassa niin, miten hän toimii. Vaikka toisinaan kun olen huomannut jonkun asian toimivan Safilla hyvin, olen siitä sanonut ja miettinyt että kuulostanko nyt ihan hirveän tungettelevalta :-D

Entä miten luulet tulevaisuudessa toimiiko yhteisomistajuus (tai esim.miten mahdollinen kisaaminen,valmentautuminen miten hoidatte)? 
Luulen, toivon, ja olen melko varma, että Safin yhteisomistajuus onnistuu jatkossakin. Meillä sovitaan nyt jo kaikki mätsärit ja muut menemiset (kesän irtohypytyskeikka Mikkolaan) etukäteen yhdessä, eikä niin, että toinen ilmoittaa toiselle, että mä vien tamman nyt tänne ja tuonne, maksatko puolet? Jos toinen haluaa kisata esimerkiksi juuri matkaratsastuksessa, niin ok, thats fine! Valmentautumisessa uskon olevan ihan sama homma, jos toinen haluaa lähteä tamman kanssa viikonlopun valmennusreissulle, niin sitten menee :-) itse haluaisin lähteä Safin kanssa ensi kesänä Hippiinaan leirille, jonka sitten tietysti maksaisin itse.

Täytyy muista keskustella rauhassa asioista, ja kuunnella toisen mielipidettä. Jos ryhtyy yhteisomistajuuteen jonkun kanssa, niin suosittelisin että jonkun, joka on tuttu ennestään, jonka käsittelytavat tunnet ja tiedät, muttei kaveria ehkä kuitenkaan. Itselle tulisi ainakin kaverien kanssa simmoiset megatappelut että siinä menisi kaveruus, kuin yhteisomistajuuskin!
Toivon myös, että ikinä ei tulisi tilannetta, missä Safille tarvitsisi etsiä hoitajaa tai vuokraajaa, koska mun kävisi niin kovin sääliksi sitä ihmistä, joka joutuisi mun silmien tarkkailuun hevosten käsittelyssä :-D vaikken itse mikään superhyvä olekaan, mulla on asioita, jotka teen näin, ja jos hoitaja olisi vähän turhan impulsiivinen, niin siitä ei tulisi mitään. Toisaalta, meitä on tässä kaksi jo hevosen kanssa toimimassa, joten en usko hoitajia koskaan tarvittavan.

Toivottavasti tästä sai nyt jonkunmoisen kuvan, kysymyksiä saa heittää jos tuli jotain mieleen! :-)

7 kommenttia

  1. Harvemmin toimii perheenjäsenenkään kanssa yhteisomistus -kokemusta on! :D Eikä toiminut edes sillonkaan, kun en vielä hippeillyt. Eikä toimi varsinkaan yhden ihmisen hevosen kanssa, jollanen Koo todellakin on. Vitsit sitä muutosta, mikä tapahtu, ku sisko muutti... :o

    Teillä onneksi vaikuttaa paljon paremmalta tämä, ja toivotaan, että jatkuu samalla mallilla! :)

    VastaaPoista
  2. Reetta, nojoo ei varmasti, ja kun sitä perheenjäsentä sitten vielä näkee kotonakin, ni voi jestas mitä tappavia katseita on varmaan heitelty :-D

    meillä on mennyt hyvin joo tää yhteisomistajuus, ja tosiaan, uskon ja toivon, että menee jatkossakin hyvin! (:

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon että jaksoit tehdä tämän! Oli todella mielenkiintoista lukea ja varmasti tästä on apua minullekkin kun tuota yhteisomistajuutta olen miettinyt :)
    terv. Yhteisomistajuus kirjoituksen toivoja ;)

    VastaaPoista
  4. Saa olla iha hirveen tyytyväinen että yhteisomistus toimii! Minulla se koitui hevosten kohtaloksi....

    Toivottavasti ei teillä niin tapahdu, enkä kyllä uskokkaan että tapahtuu, jos edes jotenkin ajatusmaailmat natsaa :)

    VastaaPoista
  5. Sulla on hyviä kokemuksia hevosen yhteishuoltajuudesta, sillä sun ihana isosisko omisti myös tamman puoliksi ystävänsä kanssa;)

    VastaaPoista
  6. Heii laitoin sulle sähköpostii siit tatuoinnist 8) Tarviin selkeennystä et voin jatkaa ;D

    VastaaPoista
  7. Ano, eipä mitään, tätä oli kiva tehä, kun oli hyvät apukysymykset! :-)

    unkkelo, nojoo, toivon kanssa, että ei mee noin pahasti sukset ristiin, toivottavasti ei yhtään! :D

    Mia, no se selittääkin, tulee siis geeneissä tämä piirre! :D

    VastaaPoista