Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

20. kesäkuuta 2016

Mynämäen rotunäyttely 18.6.2016


Viikon verran oltiin jännätty, että millainen sää suosii meitä Myniksen rotunäyttelyn suhteen. Alkuviikosta näytti "vähän" huonolta, kun kaikki ennustukset lupailivat ukkosta ja rankkaa sadetta. Mitä lähemmäs lauantaita kuitenkin päästiin, rupesivat ennustuksetkin näyttämään aina paremmilta ja paremmilta, ja loppuviimeksi meillä olikin oikein kiva ja hyvä näyttelysää koko päivän! Iltapäivällä kun pääsin kotiin taivas repesi, mutta se ei siinä  kohtaa enää haitannut, kun näyttelyt oli taputeltu loppuun.

Mulla oli kello soimassa varttia yli viisi aamulla, mutta nukuin hienosti pommiin, ja heräsin siinä kohtaa, kun piti olla jo menossa tallille. No, vähän juoksuaskelia kotona ja kerkesin hyvin kaasu pohjassa ajamaan tallille ja valmistelemaan Minoksen kuljetusta varten. Oltiin valmiita kun meidän kuski Marjut kurvasi tallin pihaan. Eikun poni traileriin ja näyttelypaikalle laittamaan kehää kuntoon!

Niiiiin hieno! © Marjut M.
© Marjut M.
Mulla oli esitettävänä lauantaina neljä ponia, Minos, Minoksen vara-äiti Rosen ja Rosenin viimevuotinen varsa Tintti, sekä yhtäkkiä yllättäen esitettävien jonon jatkoksi asteli niippal komia jalostusorhi, mutta hyvin suoriuduin (kuulemma) siitäkin tehtävästä!

Mynämäellä tuomaroi tänä vuonna brittiläinen tiukka tuomaritäti Debbie Barr. Itselle kyseinen tuomari oli ihan vieras, mutta hyvä fiilis jäi!



Brittituomari meinasi Minoksesta seuraavaa:
Nice head. Good type. Good depth of boy. Little bit light of bone. Tracks up well at walk. Good active mover. Slightly low set on tail. Weak second thight.

Tiukalta tuomarilta tulleeseen arvosteluun olen äärimmäisen tyytyväinen!

Minos palkittiin ykköspalkinnolla, ruuna oli luokkavoittaja, luokan paras ruuna, sekä lisäksi paras nuori ori/ruuna. Mahtava päivä siis! Ykköspalkintoon olen ihan äärimmäisen tyytyväinen, ette uskokaan!

Ruunan käytös oli muutenkin tosi hyvää näyttelypaikalla, vaikka pitkä päivä olikin. Ruuna sai hengata trailerissa tuoretta ruohoa syöden pitkät väliajat, eikä kehässä tai odottelussa nähty kovin montaa ylimääräistä pomppua. Mitä nyt palkintoposeerauksia otettaessa meinasi ruuna saada pienen Furunäs-slaagin, kun itse turvallaan kaatoi saamansa pokaalin ;-)

Kyseinen pelottava pokaali!
<3

8 kommenttia

  1. Superit onnittelut pienelle suurelle pojalle❤

    VastaaPoista
  2. Onnittelut hienosta menestyksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää näyttelytouhu on niin mun juttu, mutta kivempaa siitä tekee vielä sen, että pärjää!

      Poista
  3. Onneksi on takuuvarma Minos olemassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooooh, ei se aina niin takuuvarma ole ollut... :D

      Poista
  4. Oot tykki (ja samoin Minos)! Koskas tuut esittää tuon B:n?:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, taitaa toi shettisten ja puokkien esittäminen poiketa sen verran toisistaan että en ehkä ihan heti.. :D sinne vaan ite rohkeesti! ;-)

      Poista