Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

13. kesäkuuta 2015

Turku Ponikarnevaali 2015

Näyttelykausi aloitettu! Ja koko näyttelyissä käyminen korkattu Minoksen osalta!

Turussa järjestettiin tänään Ponikarnevaali -tapahtuma, jonka yhteydessä oli myös shetlanninponien rotunäyttely. Tosiaan oli siis Miltsin eka virallinen näyttely, helmikuussa pyörähdettiin mätsärissä harjoittelemassa.


Herra poniotus käyttäytyi näyttelypaikalla taas varsin mallikkaasti, tottahan toki pari kertaa piti jäseniä venytellä ja hypätä pystyyn ja sadevesiviemäri oli aivan valtavan jännittävä! Sehän nielasee mustat pikkuponit, eikö?!

Hetkisen odottelun jälkeen päästiin ponin kanssa kehään, oltiin 1vuotiaiden ruunien ja orien ainut osallistuja, joten meidän kehässä ei kauaa nokka tuhissut. Pari kierrosta käyntiä, yksi ravi ja seisottaminen, kerran ruunaponi hyppäsi pystyyn, mutta siinä se!



Tuomari oli hollantilainen Remond Molenkamp joka tykkäsi aivan hirmuisesti Minoksen päästä! Kehui moneen otteeseen.
Saatiin 1palk., ja ryhmävoitto! Kyllä hymyilytti, ihan valtavasti! Pyörähdettiin luokkavoittajakehässä myös, mutta luokkavoittajapalkinto meni ansaitusti Sampalle!

Memorable Minos ja Canna's Fonzie
Paras nuori ori kehään meidät viitottiin myös, jossa tuomari ojensi meille erikoispalkinnon. Itse en tätä ensin tajunnut miten hieno juttu kyseinen palkinto onkaan, mutta kun kehästä tulin pois taas ihan Naantalin aurinkona valaisi adoptiokasvattaja ja tallipaikan omistaja - Minos sai Stal Stepelo erikoispalkinnon/kunniamaininnan! Kyseinen palkinto on siis tosiaan erikoispalkinto, jonka tuomari tuo mukanaan ja saa sen halutessaan antaa ponille, josta piti erityisen paljon.
Niiiiiin ylpeä tuosta poniotuksesta - ihanaa kun pärjätään, mutta ponin käytös oli taas niin mallikelpoista! Tuon kanssa on kiva matkustella.



Stal Stepelo - keskellä 1p. - ryhmävoitto -ruusukkeet!
Remond Molenkamp kertoi Minoksesta seuraavaa:
"Good type. Beautiful head and neck. Good conformation. Movements are correct. Walk is good, long strides(?). Trot is rather good."

Tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti seuraavia näytelmiä, jotka ovat Mynämäellä 11.7.!

5 kommenttia

  1. Hyvin teillä meni! Et voi olla kuin ylpeä ponimuksesta!! Itse en ollut ponin kanssa , mutta katsomassa pari tuntia niin häiritsi kyllä kun kuulutuksia ei liiemmin ollut ja ne muutamat kuulutukset ei kuulunu kunnolla. Mynämäellä nähdään;)

    VastaaPoista
  2. Mukavaa kun teillä meni noin hyvin! :D Onnea seuraaviin!

    VastaaPoista
  3. Anonyymeille kiitokset onnentoivotuksista ja kommenteista! :)
    Kuulutukset kuuluivat vähän joo huonosti, eikä kehien pohja ollut kyllä kauhean hyvä, musta tuntu että Minos vähän arko pohjaa ravissa.

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea menestyksestä! Toivottavasti seuraavatkin näyttelyt sujuvat hyvin :) mitäs muille hepoille kuuluu? Onko laiduntaminen sujunut ongelmitta? :)

    VastaaPoista
  5. Ano, kiitos! toivon samaa :) tosin olen tyytyväinen jo hyvään käytökseen. muille hepoille kuuluu hyvää! laitumella ovat olleet kesäkuun alusta asti, eikä ole ongelmia tullut, toivottavasti ei tulekaan! :) Poni on saanut toimia aika paljon nyt ratsuna laitumen omistajan tyttärelle.

    VastaaPoista