Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

3. syyskuuta 2013

Ponipulinaa ja -valmentautumista

Tänään oli taas Kanin valmennus, ja tällä kertaa toinen shetlantilainen pääsi myös mukaan.
Poni oli paljon, paljon parempi ajaa, mitä torstaina. Meillä kävi viime viikon lauantaina hieroja hieromassa Ponin (olenko ees maininnut siitä täällä?), eikä ruunasta löytynyt sen suurempia jumeja, paitsi lanneselästä. Selkää hierottaessa ruuna hyppi ihan kunnolla pystyyn ja yritti poistua paikalta, mutta rauhoittui huomattavasti, kun selkä saatiin auki.
Viime torstaina ruuna taisi olla vielä vähän juntturassa ja paikat kipeinä hieromisen takia, ja se oli hieman ep takajaloista. Epäpuhdas on ehkä väärä sana kuvaamaan ruunan liikkeitä, mutta Kani sanoi sen ottavan lyhyempää askelta takasilla, joten olkoon nyt ep sitten.
Hieroja kuten myös Kani sanoivat, että Ponilla taitaa olla vähän löysät takapolvet, mutta hierojan tsemppisanojen rohkaistumana en usko että kyse on mistään vakavammasta, kuin siitä, että yleensä nuorilla hevosilla on vähän löysät polvet, ja kun tuo tuosta kasvaa vielä ehkä edestä vähän, ja saa kunnolla lihaksia taakse polvia tukemaan, niin luulen ja toivon, että ongelma on sillä ratkaistu. Tai ei se nyt edes mikään ongelma ole, minä vaan jalkahysteerisenä kehitän kaikki luusyövät ruunalle heti pääni sisällä. Hieroja lupasi myös halutessani taivuttaa Ponin, mutta huomautti myös, että jos tuo ontuu, se on vain hierojan näkökulma, ei eläinlääkärin. Mutta ei siitä haittaakaan ole, joten ensi hieromiskerralla ruunanrukka pääsee taivutettavaksi, apua..

Ponin papereihin muuten saattaa tässä vielä tämän vuoden puolella iskeytyä allekirjoittaneen nimi. Mitään varmuutta asiaan ei vielä ole, eikä asioita ole lyöty lukkoon, kun en ole varma uskallanko ruunan hoiviini ottaa. Tulevaisuus vähän jänskättää - entä jos tarvitsee vaihtaa tallipaikkaa (ruuna tulisi siis Valpperiin), ja mulla ei olekaan sitten enää varaa pitää puoltaatoista hevosta? Kaikki hevosihmiset ovat mulle sanoneet, että nimi vain papereihin, asiat järjestyvät aina jotenkin, ja jos ei muuta, niin ponny joksikin aikaa ylläpitoon jos tarve vaatii! Pariin kuukauteen asioihin ei ainakaan ole tulossa muutosta, mutta ehkä loppuvuodesta tai ensi vuoden alusta. Aika näyttää!

Joo mutta jos tämänpäiväiseen valmennukseen.
Kenttä oli melkosen raskas ajaa, varsinkin toisesta päädystä, joten me kartettiin yhtä kulmaa kuin ruttoa. Poni protestoi aluksi kääntymistä oikealle, mutta kun ruuna lämpesi kunnolla, ja kuski sai taas ohjat kunnolla käteen, niin johan rupesi ratti toimimaan, eikä menty ihan kirahvina ympäri kenttää. Viime viikolla tuon moottori ei oikein toiminut, ja ruuna ei halunnut millään kulkea oikealle. Hieroja oli vissiin osunut oikeaan kohtaan, kun jumissa ollut lanneselkä yllättäen aukesi, niin ei mikään ihme että ruuna oli vähän hukassa kroppansa kolotuksien kanssa.

Tänään ruuna liikkui tosi kivasti omalla moottorilla kuitenkin eteenpäin, ja kun lihakset oli tosiaan hyvin saatu lämpimiksi, onnistuivat tehtävätkin kerta kerralta paremmin.

Tehtävät oli taas natsisaksan aikaisia, aloitettiin valmennus alkulämpöjen jälkeen niin, että pitkien sivujen päihin tehtiin täyskaarrot, tultiin suoralle uralle ja käyntisiirtymä. Suunta vaihtui siis aina pitkän sivun päässä, eikä menty yhtään kokonaista kierrosta. Mulla oli aluksi lieviä ongelmia tulla kokonaan uralle asti, ja kun tuijotin ruunan kaulaa ajatuksella "TAIPUUKO SE YHTÄÄN", niin oli ohjauskin vähän Venäjän puolelta. Vauhti hiipui myös aluksi täyskaarroissa melkoisesti.
Ylläolevassa kuvassa huomaa, miten Poni on kokoajan taipuneena oikealle. Kärryistä sitä ei niin helposti huomaa, kun suurin osa harjasta on juurikin oikealle puolella. Kani siitä sitten aina huomauttaa tunnin aikana melkosen monesti, että suoristapa se Poni taas. Ja taas.

Ensimmäistä natsitehtävää muokattiin siten, että jätettiin toinen täyskaarto toisen pitkän sivun päästä pois, ja käyntisiirtymän jälkeen seuraavasta kulmasta mentiin lävistäjälle, jossa piti lisätä ravia. Onnistui ihan mahdottoman huonosti mitä aikaisemmin, pari kertaa lähti liike kivasti takajaloista, mutta muuten oli vähän vaisua menoa.

Välikäyntien jälkeen mentiin vielä kolmikaarista ilman mitään pysähdyksiä suoralla. Viimeisessä kaarteessa Poni ei olisi millään enää taipunut vasemmalle, ja oli muutenkin aika kuitti. Taidettiin mennä kolme kertaa kaarteet läpi, jonka jälkeen hölkkäiltiin vähän kenttää ympäri pitkin ohjin, ja loppukäynnit tallustelin ruunarukan vieressä.

Hieroja kävi valmennuksen jälkeen ruunan vielä läpi sillä aikaa kun minä juoksin pitkin pihaa kaurakauhan kanssa karanneen yksityisen ponin perässä, ja hieroja sanoikin, että muuten on ok, mutta lanneselkä vaikuttaa taas vähän jumiutuneelta. Sovittiin, että tulee vielä toisen kerran ruunan hieromaan läpi, mutta ajasta ei vielä tarkemmin puhuttu. Ruuna saa jonkun laitteen selkäänsä, että se saadaan kunnolla auki. Raukkaparka!
Sain myös käskyn jatkaa selän sekä polvien kylmäämistä, ja mietikin tässä juuri, että olisikohan noille polville parempi kylmä savi? Se ei ehkä ärsyttäisi ihoa niin paljon, ja toki sitä samalla sitten selkäänkin läästisi. Talveksi en kyllä ehkä ainakaan selkään pistä savea, kun siitä en ruuna klippaa, mutta polviin ehkä? Niistä kun ruunalta lähtee karvat.

4 kommenttia

  1. Ajatteletko ponia omaksi?

    VastaaPoista
  2. Ano, tällä hetkellä en. Vaikka minä olenkin ainut, joka ruunan kanssa touhuaa mitään, ja noin muutenkin, niin en ajattele sitä omanani, ennen kuin nimeni on ruunan papereissa. Vaikka omistaja kysyykin multa mielipidettä, saako Ponin pistää laitumelle... :---D

    VastaaPoista
  3. Tän isällä ainakin on hiemat löysät takapolvet, jotka meille tulleesaan jäi välillä ihan lukkoonki. Jalat kuitenki kuvattiin ja ei mitään sieltä löytyny, ajettiin vaan lihasta ja voimaa niin nyt ei n. kolmeen vuoteen oo ollut mitään vaivaa takapolvista :)

    VastaaPoista
  4. Rosa, oi, paljon kiitoksia tiedosta!! Ponilla ei ole vielä onneksi lukkoon jääneet. Pitää reenata vaan reippaasti, että tuokin saa lihaksia niitä polvia tukemaan.
    Suuuren suuri kiitos tästä tiedosta(:

    VastaaPoista