Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

14. syyskuuta 2013

Esittelyssä minä


Kännykkäpostaus, joten ylimääräisiä kirjoitushäröjä voi löytyä, mutta koitan pysyä tarkkana niiden suhteen :-)

Monet lukijat ovat harmitelleet, kun minusta ei löydy omaa esittelysivua, joten päätin nyt kirjoittaa aluksi uteliaimmille postauksen, sivut saatte sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, sovitaan näin.

Oikeaa nimeäni en täällä halua julkaista, mutta netissä pyörin Raipena, ja muutamat toveritkin mua Raipeksi kutsuvat. (Ikäväksenne) en oikeasti ole poika, minkä blogin nimestä voi repäistä tiedoksi, vaan olen nuori naisenalku. Olen syntynyt lokakuussa 1994, joten täytän 19vuotta tässä ihan piakkoin.

Koko elämäni olen asunut Turun kupeessa, enkä usko että täältä koskaan kauhean kauaksi eksyn. Olen liian tottunut tähän maalaisuuteen, en viihdy yhtään kaupungissa jossa on liikaa ihmisiä ja hälinää ympärillä. Iltalenkit koiran kanssa pimeällä kuunnellen samalla musiikkia on parhainta!

Menin yläasteelta suoraan amikseen sosiaali- ja terveysalalle, ja valmistuin lähihoitajaksi kesäkuun alussa, erikoistumisena sairaanhoito- ja huolenpito. Ihanne työpaikkani erikoistumista ajatellen olisi terveyskeskuksen vuodeosastolla, mutta tällä hetkellä teen vuorotyötä (7-15, 13-21 tai 14-22) vanhainkodissa, jossa viihdynkin ihan mukavasti. Iltavuorot vaan rasittaa henkisesti ihan hirveästi, kun pitää ihmetellä menemisiä.

Tulevaisuudessa aijon hakea ammattikorkeaan opiskelemaan fysioterapeutiksi, jonka jälkeen Ypäjälle opiskelemaan ratsastusterapeutiksi. Nuorten mielenterveyspotilaiden kanssa työskentely kiinnostaa kovin.

Aloitin hevosharrastuksen 4vuotiaana, ja kiersin pieniä ratsastuskouluja 12 vuotiaaksi asti, jolloin rupesin hoitamaan Melexiä. Vuoden verran kävin lännenratsastustunneilla, mutta lopetin ne helmikuussa 2013 Safin tullessa elämääni, joten aikaa ei ollut niin paljon (koska sitä on ollut paljon?). 

Ööh... muutin elokuussa omilleni kera koiran, pysyen tutun kunnan rajojen sisäpuolella. Olen tuttujen ihmisten seurassa melko sosiaalinen, vieraassa porukassa vie vähän aikaa, että voin olla oma itseni. Viihdyn kuitenkin hyvin itsekseni, ja tarvitsen omaa tilaa tai räjähdän :-D olen superhuono kirjoittamaan itsestäni, joten jos joku ihmetyttää niin kysyä saa :-)

2 kommenttia

  1. Hohoo
    http://krrsu.blogspot.fi/2013/09/seitseman-kesakuvaa-haaste.html
    Do it!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh my :D nooo, jos mä oikee yritän ni kyl mää kykenen tän tekee!

      Poista