Ajatuksia Sohvin koulutuksesta

Jokaisen heppatytön ja -pojan suurin unelmahan on oma pieni hevoinen, joka olisi niin kultainen ja liipalaapa vaaleanpunaisia pilviä?

Itselläni oli sama unelma tosi monta vuotta, ennenkuin Sohvi ilmestyi mukaan pyörimään. Itseasiassa kuvittelin ja toivoin ensimmäisen hevoseni olevan n. 10vuotias pieni ja pyöreä maastovarma ehta eestiläinen. 10vuotiaana kävin ratsastuskoulussa, jossa olikin vain eestiläisiä, jossa sitten näihin otuksiin rakastuin.

Ikinä ei mieleenkään tullut, että mä haluan islantilaisen! Ja varsan! Kouluttamattoman millä ei ole tehty mitään! Ei oikeasti ikinä, Safinkin tultua olin kauhuissani, että entä jos me ei saada siitä kunnon hevoskansalaista, jos se ei totu autoihin ja hyppii muutenkin ihmisten päälle ihan miten haluaa, ei kunnioita ja olisi muutenkin yksi vatipää.

Muutamat hevosista ymmärtävät kaverit kommentoivat Safin ostoa, että ethän sä voi! Eihän sillä voi edes ratsastaa vielä  moneen vuoteen, eikä sitä ole koulutettu!
Itse koen vain positiivisena, että tamman selkään menoa ei voi edes vielä ajatella. Safiin on ollut mahtava tutustua ensin maastakäsin, ja mun mielestä olisikin hyvä, jos kaikki uusien hevosten kanssa touhuilevat toimisivat niin. Maastakäsin oppii hevosesta tuhat kertaa enemmän, näkee miten se reagoi mihinkin, ja miten se toimii esimerkiksi säikähtäessä.

Itse olen ollut erittäin tyytyväinen tähän jälkeen, mitä ollaan Outin kanssa Safissa saatu aikaan. Ajokoulutus on mennyt paremmin kuin hyvin, tamma on melkoisen maasto- ja liikennevarma, se kunnioittaa ihmistä, mutta osaa myös ilmaista mielipiteensä ja pitää puolensa laumassa.

Toki meidän Pahvin perusluonne on kasvattajan sanoin kaikki käy -tyyppinen. Ja sitä tämä on! Olin ensimmäisen ohjasajokerran jälkeen satavarma, että Safia on varmasti opetettu jo ohjasajolle, kun tuo ei välittänyt valjaista mitään, tai ihmisestä, joka tallusteli perässä.

Missä meillä olisi sitten parantamisen varaa?

Kavioiden katsominen on edelleen toisinaan pienoinen ongelma, varsinkin takasten kanssa Sohvi on sitä mieltä, että putsaaminen tapahtuu ihan liian hitaasti. Myös käyttäytyminen yleisillä paikoilla voisi olla hitusen parempaa, mutta mitään täydellistä käyttäytymistä en 2vuotiaalta voi, enkä edes halua, odottaa. Musta on hyvä, kun varsa ja nuori hevonen vähän hyppii ja loikkii, sehän kertoo paikkojen olevan kunnossa.

Kesäisen hiekkakuoppasekoilemisen jälkeen olin melko helpottunut, että Safissa on tuokin puoli (= tamma veti pukkilaukkaa mun ympärillä ja sohaisi mua samalla takasella mahaan), kun se yleensä on niin rauhallinen, ja jalat maassa oleva tyyppi. Itse koen myös sen hyvänä, että hevonen osaa ja uskaltaa sanoa oman mielipiteensä. Meillä mielipiteen ilmaisu tapahtuu lähinnä pysähtelynä ja nykyään tosi satunnaisena pystyyn hyppäämisenä, ja lähinnä tilanteessa, kun pitäisi lähteä yksin maastoon ja joskus myös, kun pitäisi mennä takaisin tarhaan (varsinkin kun ollaan talsittu metsässä).

Sohvi menee ratsukoulutukseen, sitten kun se on ajankohtaista. Ollaan Outin kanssa ajateltu kuitenkin itse opettaa Safille sen, että siellä selässä istuu joku, sekä liikkeelle lähtemisen käskystä, sekä jarrun ja ratin. En usko ratsukoulutuksen tuottavan kenellekään harmaita hiuksia, kun tuo on siihen mennessä jo niin tottunut olemaan kärryjen edessä, ja ohjasotteet on sieltä tutut. Tuo ei myöskään välitä yhtään, jos selän päällä makoilee ja rapsuttelee toiselta puolelta kylkiä.

Harvinaisen helppo ensimmäinen oma nuorukainen siis! Mahtavaa tässä on myös se, että me saadaan tehtyä varsasta juuri omanlaisemme, eikä kukaan ole sitä vielä kerennyt pilata (esmes Selssin puhkuri on ihmisen aikaansaannoksia).