Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

14. tammikuuta 2013

Peruskuulumisia

Kukkuluuruu, ja pahoittelut taas pienestä postaustauosta!
Mulla on viimeviikko ollut niin täynnä autokoulua, amista ja junailua toiselle puollelle Suomea, että hyvä kun on pari kertaa tallilla ehtinyt kääntymään. Viime viikon tiistaina käväisin nopeasti Valpperissa hoitamassa Melexin selän ja tallusteltiin me pikkutarhaa umpihangessakin hetki, Selssi oli niin litimärkä, etten sitä kohti viitsinyt edes harjalla osoittaa. Iskä oli koiran kanssa lenkillä sillävälin kun mä reilun tunnin tallilla hääräilin, ja joku paikallinen oli sanonut, että ilveksiä on näkynyt. Toivottavasti eivät koske minun Paksuun (Selssiin)!


Keskiviikkona kävin Mikkolassa, mun oli tarkoitus ratsastaa Liinulla, muttakun tamma oli  niin kovin hermostunut, kun päästiin kentälle, että jätin selkään nousu ajatukset pois heti. Harjoiteltiin maastakäsin sitten pysähdyksiä, jotka sujuivat oikein mukavasti! Päässä oli LG't ja kolmipalat suussa, tosin käytin vain LG'eiden ohjia, kolmipalojen ohjat saivat roikkua vapaana.
Kun oltiin tehty monta pysähdystä, ja palkaksi tamma oli saanut aina luvan liikkua eteenpäin, rupesin tekemään niin, että pysäytin tämän höyryjunan, ja menin roikkumaan jalustimiin. Kaikki ok, kunnon kiitokset ja taas etiäpäin! Tätäkin tehtiin molempiin suuntiin, ja sitten keksin, että rupean hyppimään siinä samalla, kun pidän jalustimesta kiinni. Tämä meni sitten jo Liinun sietorajan yli, ja tamma lähti kävelemään tilanteesta pois, niin helpoitin tilannetta jättämällä hyppimiset pois, ja roikuin vain jalustimissa.
Mitäköhän tein Ponin kanssa keskiviikkona.. Ööh ruuna oli luultavasti kentällä vapaana ja välillä naruriimussa kiinni. Eikun joo! Me harjoteltiin pohkeenväistöä maastakäsin. Poni toimi toisinaan ihan mahtavasti, ja väisti oikein mallikkaasti painetta. Lisäksi juoksutin yhden yksityishevoisen liinassa, kun omistaja pyysi.

Viikonlopuksi lähdin tosiaan toiselle puolelle Suomea, joten talleilut jäivät oletettavasti pois kuvioista.


Tänään lähdettiin Melexin ja Selssin omistajan kanssa kovin jännään paikkaan, josta saatte kuulla lisää ensi viikonloppuna! Tykkään pistää ihmisiä jännitykseen, pahoittelut.
Musta tuntuu, että puhun nykyään jokaisessa kirjoituksessa jotain Melexin lähestyvästä lopetuksesta, mutta tänään puhuttiin omistajan kanssa, että melkovarmasti tuo syksyllä lähtee, mieluiten vähän paremassa kunnossa, kun ei tuo tuosta enää parane. Rankka syksy siis tiedossa, itse olen hoitanut Melexiä elokuussa 7 vuotta, ja samalla omistajalla Melex on ollut 16 vuotta. Voi möh minun papparaista.


Ylläolevat kuvat on otettu syyskuussa 2008, Melexillä on kovin epäharmaa otsa! Nykyään papan otsa on ihan valkoinen jo. Toisaalta ei mikään ihme, toukokuussahan ikää tulee se 26v. Pakko sanoa varmaan viidettätoista kertaa, että miten hieno eläin voi hevonen ollakaan, Melex varsinkin.. :--) viisaampaa saa hakea, miten paljon tuo on opettanut mulle.

PS. en nyt sano satavarmaksi että onko joku noista kuvista ollut täällä ennen, hope not!

6 kommenttia

  1. Ootko siis tyttö vai poika? Ja kui pitkä oot :D

    VastaaPoista
  2. Ano, oon miettinyt, että pitäsköhän mun kysyä täällä julkisesti, että kuinka moni luulee mun olevan poika :D tyttö siis olen. Ja nyt lähtee lukijaluvut roimaan laskuun :D oon jotain äh 167 - 168cm. Mihinköhän tätäkin tietoa tarvittiin......

    VastaaPoista
  3. Sori, kyselen vaan kaikkee hassuu :D + sun blogi on kiva, ei nämä lukijat mihinkään häippäse ;)

    VastaaPoista
  4. Ano, juu eipä mitään :D ensimmäistä laatuaan nämä tämmöiset kyselyt täällä! :-D kiitoksia kehuista, toivotaan ettei! Toisaalta mitä väliä jos lähtiskin muttamutta......

    VastaaPoista
  5. ootko poika ????????

    VastaaPoista