Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

15. elokuuta 2016

Maailman Paras Poni

Se se mun Poni on, nimittäin maailman parhain Poni. Ei ole toista samanlaista, ei toista yhtä herttaista, ei toista yhtä suloista, ei toista Ponia. Ainut ja oikea Poni on tämä Basilicaponi. Aika moni voi sen allekirjoittaa!
Tähän kuuluu myös viikonloppuna ruunaa katsomassa olleet ostajaehdokkaat. Poni näytti parastaan, tapitti paikoillaan tallin käytävällä korvat höröllä, hönki katsojien naamaan ja tutki hellästi taskut tomaattien varalta. Sellainen se mun Poni on. Sanoinko jo, että maailman paras?


Viikonlopun vierailijoista löytyi Ponille uudet Ihmiset. Ihmiset jotka ihastuivat ruunaan heti välittömästi, se hurmasi katsojat niiiin kiltillä käytöksellään, liikkeillään kuin sillä, että kun selkään kiipesi kuusivuotias tyttö koeratsastajan jälkeen, hidastui käynnin tahti heti. Poni tietää, kun selässä on pieni kyytiläinen, jolloin täytyy ylittää puomitkin ihan extravarovasti. Maastossa käytiin laukkaamassa suoralla, pihalla tehtiin ravi- ja käyntityöskentelyä. Mentiin sitä pohkeenväistöäkin käynnissä molempiin suuntiin.
Poni sai paljon, paljon kehuja, haleja ja pusuja, samalla kun mä pidätin itkua vieressä. On tuo otus vaan niin mahdottoman rakas, että sydän hajoaa tämän myötä miljoonaan osaan.


Luopumisen tuskaa helpottaa kuitenkin ihanat uudet Ihmiset. Olen kuulemma aina tervetullut Ponia moikkaamaan, ja terveisiä saan luultavasti kuulla usein.

Onneksi tässä on vielä aikaa ennenkuin ruuna uuteen kotiin muuttaa, kerkeän monesti käymään lenkeillä, syöttämään useat tomaatit ja porkkanat ja hönkiä tallikäytävällä lämmintä ilmaa Ponin turpaan samalla, kun se tapittaa isoilla, tummilla silmillään korvat tötteröllä. Koska sellainen se on, maailman paras Poni <3

12 kommenttia

  1. Ihana, että sopivat ostajat löytyi ❤ Luopuminen tuosta on varmasti täyttä tuskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan mihin tahansa ja ihan kelle tahansa tämä kultakimpale ei multa lähde :) ei tosiaan.

      Poista
  2. Poni on <3 ei ole toista samanlaista, uskallan väittää. Tää otus on niiin ainutlaatuinen tyyppi että oksat pois <3

    VastaaPoista
  3. Ei sitä itkua tarvitse pidätellä, mä veikkaan, että Ponin uusi perhe ymmärtää täysin. Ja me kaikki muutkin. Hienoa, että löytyi mukavat ostajat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti ymmärtäisivät joo, ja tallinomistajakin jo sanoi ettei välitä :D :D :D jälkeenpäin sitä saattaisi ehkä vaan vähän hävettää kun ihan hysteerisenä aikunen ihminen siellä laittaisi menemään.. :D Poni pääsee kuitenkin ihan mahtavaan kotiin, joten sillä ei ole hätäpäivää :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Sää sen sanoit, yksinkertasemmin ei ruunaa vois kuvailla :') <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Nää on näitä, elämän vaikeita päätöksiä. Ehdottomasti vaikein päätös, jonka lyhyen elämäni aikana olen joutunut tekemään!

      Poista
  6. Ihanaa, että löysit ne juuri oikeat ihmiset<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, niin mustakin <3 nää tyypit tuntuu just sopivilta Ponille!

      Poista