Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

26. helmikuuta 2016

Villisti viikonloppuun

Herra Pasi-Poni pääsi tänään neljän vapaapäivän (laitan kaiken syyn yövuorojen niskaan!) jälkeen laitumelle päästämään höyryjä ulos korvien välistä, jotta huomenna ajolenkillä olisi ohjien päässä vähän iisimpi kaveri ajaa.
Vaikkei tuo millään tavalla mahdoton kaveri olekaan ajossa edes silloin, kun on vähän virtaa, mutta varmasti ruunallekin kivempi ensin päästellä menemään täysillä vapaana, ja seuraavana päivänä käydä hölkkäilemässä kärryjen edessä!

Tänne päin Suomea on sadellut nyt viime päivinä aika runsaalla kädellä lunta, joten hyvää lumitreeniäkin tuo laitumella sinkoilu on! Poni saa juosta haluamaansa vauhtia niin kauan, kun itse viitsii, eikä sitä vapaana ollessaan tarvi edes pyytää eteenpäin. Ennemmin hidastaa äänellä mutkiin ;-)

Jalat nousee! Välillä lumen alta pilkottelevat kuivat heinänkorret käyvät liian suuriksi houkutuksiksi, ja varsinkin
juoksutuksen loppupuolella ruuna ei muuta tekisikään kuin kaivaisi lumen alta syötävää.

Molemmilla ruunilla alkoi B-vitamiinikuuri tuossa noin 1,5viikkoa sitten. Tehtiin tallinomistajan kanssa huomio, että ruunan karsina ei ole yhtä märkä kuin normaalisti, eikä se imaise yön aikana vesikuppia tyhjäksi. En usko ruunan olevan kipeä, koska käytökseltään se on täysin normaali, oma pirteä itsensä.
Pohdittiin B-vitamiinin vaikutusta juomisen määrään ja aineenvaihduntaan, ja pienen nettiselailun jälkeen tultiin lopputulokseen, että varmasti ihan hyvin juomisen vähentyminen tästä voisi johtua. Tosin se selvinnee helposti, kun kuuri loppuu, siinähän sitä sitten huomaa, että palaako juominen takaisin vanhaan malliin. Jos palaa, niin Poni saa sitten syödä B-vitamiinia jatkuvasti puuronsa joukossa!

Reaktio vitamiinikuuriin on varmasti aikaisempina keväinä ja syksyinä ollut myös samanlainen, mutta juomista ja pissaamista on ollut mahdotonta seura pihatto-olosuhteissa. Taas yksi suuri plussa karsinaelämiselle! Yksilöllinen hoito ja seuranta on huomattavan paljon helpompaa.


Tallinomistaja lupasi hieroa Ponin ensi viikolla joku päivä läpi, kun huomasin liinassa juoksuttaessani, ettei ruuna nostaisi millään vasenta laukkaa. Tarjoaa vain oikeaa muutaman askeleen ajan, jonka jälkeen tiputtaa raville. Mun piti seurata kumpaa laukkaa tuo menee vapaana, mutta siinä kuvia räpsiessäni unohdin tuon laukan seuraamisen ihan totaalisesti.
Saas nähdä miten ruuna reagoi hierontaan, aikaisempina kertoina se on "ihan kivaa" esimerkiksi kaulasta hieroessa, mutta jos täytyy availla jotan jumeja, ilmoittaa ruuna mielipiteensä asiaan hyvinkin reippaasti.
edit. 27.2. klo 13:24
Tajusin heti ylläolevan kappaleen kirjoitettuani, että kuvistahan mä sen nään, mitä laukkaa se menee! Niimpä selasin kuvat läpi, ja näyttäisi tuo vapaana ollessaan myös vasenta laukkaa menevän.



Ruuna tiputtaa karvaa vauhdilla nyt pois, mielenkiintoista seurata, että missä kohtaa karvan tippuminen taas lopahtaa. Suunnittelin klippaavani Ponin myöhemmin keväällä, mutta toisaalta tekisi mieli seurata karsinaelämisen puolia karvanvaihtoon liittyen. Se on aikasempina vuosina kuitenkin asunut pihatossa, tämä talvi on ensimmäinen karsinassa.
Muutenkin ruunalle kuuluu hyvää, ollaan saatu harjoiteltua raviväistöjä ohjasajaen kivasti, kun molempien mielentila on sopivan seesteinen! Edelleen toisinaan ruuna niistä vähän jännittyy ja pyrkii "alta pois", mutta toisinaan sujuu tosi hyvin, molempiin suuntiin väistäen!


Pikkumustan pikakuulumiset vielä loppuun! Otettiin tänään iso askel ruunan ajokoulutuksessa, kun pyysin tallinomistajaa narun päähän, kun koitettiin ensimmäistä kertaa ohjasajoa. Olin varautunut jonkinmoiseen Furunäs-slaagiin, mutta ruuna yllätti positiivisesti!
Pysähtymiset sujuivat tosi kivasti, sekä myös liikkeellelähdöt. Kuolainta tuo edelleen aika paljon maiskuttaa, muttei pelaa kuitenkaan kielen kanssa. Tallissa seisoo jo hetkittäin suu kiinni, vaikka kuolain siellä onkin.
En usko että Minos kovin montaa toistoa tarvitsee, että ohjasajo rupee sujumaan ongelmitta ilman lisäapua! :-)

6 kommenttia

  1. Hei meillä juuri Pancho hierottiin samasta syystä eli juoksuttaessa poni nosti aina väärän laukan. Jumeja löytyikin kaulasta ja ristiselästä ja kuulemma tuon ristiselän jumi on saattanut vaikuttaa väärän laukan nostoon. Panchon jumi on saattanut tulla hullunkurisesta pukkihypystä tai liukkaalla laitumella pyllähtämisestä. Nyt meillä on jumppakuuri menossa ja juoksutan erilaisia puomitehtäviä hierojan vinkkien avulla jotta saadaan paikat hyvin auki! :)

    Ihastelen miten hyvässä lihavuuskunnossa sun Ponis on, voi kun mekin päästäisiin noihin kiloihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiva kuulla että muutkin ovat painineet saman ongelman kanssa! :D Saas nähä mimmosia ohjeita me saadaan. Komiasti Poni nytkin pisti pukitellen välillä, uskon kyllä että että sekin osaltaan auttaa jumeihin, kun pääsee sillon tällöin kunnolla juoksemaan.

      Heh, kiitos! Sivusta päin katsottuna tuo on vatsanseudulta tosi kivassa kunnossa, ylhäältä päin kun katsoo, on selkä aikamoisen leveä.. :D silti on nyt parhaimmassa kunnossa mulla olo aikana! Kasvattanut kivasti ylälinjaa ohjasajon ansiosta!

      Poista
  2. Etkös sä aikaisemmin liputtanut pihaton puolesta?Sulla kun on kokemusta sekä pihatossa että karsinatallista niin olis kiva jos kirjoittaisit mielipidekirjoituksen kummankin hyvistä ja huonoista puolista ja mielestäsi tärkeistä kriteereistä tallille.Yksilöllinen seuranta karsinatallissa on helpommin toteutettavissa kun pihatto ehkä on parempi ehkä esim nivelille kun hevonen ei joudu seisomaan yön yli karsinassa,jne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan.. :) mä olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen meidän tallipaikkaan, ponit menevät aikasin ulos ja tulevat tosi myöhään takaisin sisälle. Paljon ei siis tule karsinassa oltua, eikä esimerkiksi Ponin välillä vaivaavat takapolvet ole olleet kertaakaan kipeät sitten karsinaan muuton jälkeen. Mä liputan tän hetkiselle karsinapaikalle, mutten ikinä voisi laittaa ponejani talliin, jossa ne saavat olla ulkona esim. 4-6h.

      Poista
  3. Oli kyllä pakko liittyä sun blogiin, nää päätähdet sulattaa sydämen ihan täysin! Ihan järkyttävän söpö varsinkin toi musta (shettis?), järkyttävän suloista! Jäänpäs seuraamaan söpöliinien menoa!

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! :) Molemmat ruunista ovat shettiksiä, musta on Minos ja kimoutuva on Poni.

      Poista