Minoksen ajokoulutus

Puhelinräpsyillä mennään edelleen eteenpäin, olen nykyään tosi, tosi laiska ottamaan kunnon kameraa mukaan tallille, ja ilman apukäsiä ei tulisi sillä kuvaamisesta yhtään mitään.

Olen pikkuhiljaa aloitellut pikkumustan ajokoulutusta. Ollaan vielä siinä vaiheessa, että tutustutaan hiljalleen niin kuolaimiin, kuin siloihinkin. Kuolaimet on periaatteessa jo tuttu juttu, suussa ne ovat olleet arviolta ehkä kymmenisen kertaa. Minos ottaa kuolaimet erittäin mielellään suuhun, vaikken ole käyttänyt siinä mitään ruokapalkkiota. Suu kuitenkin aukeaa vielä lähes kokoajan kun kuolain on suussa, ja maiskutus on kova!
Meillä on turparemmi niin löysällä, että ruuna saa availla suutaan niin paljon, kuin vain haluaa. Suitset ovat muuten ihan iisi juttu, ne saa laittaa päälle ja ottaa pois rauhassa. Kova kutina on päässä vaan suitsien jälkeen, ja pään rapsutus onkin oiva palkkio, kun ruuna on antanut ottaa suitset nätisti pois!

Eilen nättinä näyttelyponina, tänään tukka pystyssä ajokoulueskarilaisena!

Silat olivat tänään toista kertaa selässä. Ensimmäisellä kerralla syöttelin porkkanoita ja rapsuttelin aina välissä, eikä tullut minkäänlaista reaktiota esille. Mahavyön kiristys (vaikkei siis tosiaan kireällä olekaan, niin vain, että sila pysyy selässä pyörimättä hypyissä) aiheuttaa askeleen sinne ja toisen tuonne, mutta muuten sekin on ihan ok! Häntäremminkin saa laittaa rauhassa paikoilleen.

Minos on luonteeltaan aika herkkä tyyppi. Sillä on emän puolelta suvussaan pitkälti Furunäs -poneja. Furunäsponeihin kuuluu tietynlainen... noh, herkkyys luonteenpiirteissä, ja Minoksessakin näitä samoja piirteitä löytyy. Puhelin adoptiokasvattajan kanssa ennen ruunausta, että entäs jos tuo aikasesta ruunauksesta johtuen muuttuu vallan tasapaksuksi ruunaksi, mutta sain vastaukseksi, ettei hätää, siinä on Furunäsverta! Täytyy kyllä myöntää että adoptiokasvattaja osui asian ytimeen, ja senkin takia olen ihmetellyt ruunan suhtautumista esimerkiksi siloihin.

Olin nimittäin aika varma, että tänään kun lähdettiin ekaa kertaa liikkeelle silojen kanssa, tulisi esiin köyrypukkeja joilla ruuna olisi yrittänyt saada pelottavaa silaa pois selästä. Vielä mitä! Tavanomaisia pikkuloikkia kyllä näkyi, mutta niitä tulee aina kun lähdetään kävelylle. Mulla oli aisaremmit siloissa kiinni, sidottuna tietysti, mutta nekin kuitenkin heiluivat menossa mukana. Minos on kyllä aika mahtioppilas!

Ruunaa ihmetytti kovin kuolaimet, kun yritti hamuta tallipihalla olleita heinänkorsia. Ei niin vain onnistunutkaan ruunaparan heinänsyöminen kuolaimet suussa, ja sekös pikkumustaa vähän ihmetytti.
Ohjasajoa ei olla Minoksen kanssa vielä harjoiteltu yhtään, ajattelin että ehkä sitten, kun poni on vähän paremmin sinut kuolaimen kanssa, ja suu pysyy suurinpiirtein rauhassa. Mikään kiire ajo-opetuksen kanssa ei ole, joten saa nähdä pysynkö tavoitteessa opettaa ohjasajo kunnolla raveineen ennen kesälaidunta. Tai käyttää kärryjä pari kertaa perässä! On meillä tässä hyvin aikaa.

Lopuksi Ponin puurokulhon putsaus :-)

Mä olen taas innostunut tästä ohjasajosta sen verran, että ollaan otettu isoja harppauksia Poninkin kanssa. Sehän osaa "pohkeenväistön" ohjasajaen. Ajattelin tuolloin jo, etten varmaan saa sitä oppimaan kyseistä väistöliikettä ravissa, koska aina yrittäessä Poni jännittyi, ja yritti lähteä alta pois. Tai ehkä ennemmin edestä pois?

Pari päivää sitten ohjasajoin ruunan taas, ja heti aluksi jumppailtiin väistöillä. Pyysin ympyrällä väistämään takapäätä pieniä pätkiä kerrallaan ulos, joka onnistui oikeaan kierrokseen tosi hyvin! Vasempaan en saanut apuja niin hyvin läpi, koska en saa pidettyä raippaa niin hyvin kädessä. Muutamia askelia siellä täällä kuitenkin myös vasempaan tuli hyvin! Näiden jälkeen tehtiin käynnissä pohkeenväistöä, ensin väistätettiin toiseen suuntaan, suoristus ja väistö toiseen suuntaan.
Poni on yleensä noista "nopeista vaihdoista" hätääntynyt jonkin verran, mutta tuolloin nekin onnistuivat kivasti.

Päätin koettaa kepillä jäätä, ja väistön keskellä pyysinkin ponin raviin. Aloitettiin helpommasta suunnasta, eli väistettiin vasemmalle. Aluksi tuli ihan muutama pieni ristiaskel, jonka jälkeen pysäytin ruunan ja kehuin valtavasti. Parin toiston jälkeen homma rupesi sujumaan aina vain paremmin ja paremmin! Koitettiin myös vaikeampaan, eli väistö oikealle, suuntaan, ja sinnekkin saatiin kivasti raviväistöjä aikaan!
Hirmu nopea tuo on oppimaan, ja kehut nostattavat ruunan itseluottamusta ihan silmissä. Se ei tarvitse montaa toistoa, kun jo ymmärtää jutun juonen.

Tänään ohjasajoin ruunaa pihalla taas, mutta vauhtia oli sen verran, ettei yritetty edes raviväistöjä. Huomenna ohjelmassa on ajolenkki, sen verran oli Poni menossa jo ohjasajossa, että näyttäisi siltä että ajolenkki tulee tarpeeseen!
Pitäisi saada joku apukäsi ottamaan videopätkiä meidän väistöistä, niin saisitte tekin nähdä. Olisi itsekin ihan mielenkiinoista nähdä edestäpäin, että väistääkö ruuna oikeasti kunnolla, miltä se takaapäin näyttää!