Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

29. huhtikuuta 2015

Arska alkuperäislaumaan

Arska on ollut nyt Valpperissa vajaat pari viikkoa. Hevosten hehtaarin kokoinen tarha on ollut jaettuna kahteen osaan, Arska on tarhannut yksin ja alkuperäislauma sitten yhdessä porukassa. Aluksi koetettiin tarhata Arskaa ja Ponia yhdessä, mutta vaikka alku sujui hyvin, olivat ruunat jahdanneet toisiaan seuraavana päivänä. Ponny siirrettiin sitten tammojen puolelle, ja eilen ensimmäistä kertaa pariin viikkoon annettiin kaikkien olla samalla puolella.



Arskahan ruunattiin tuossa pari kuukautta sitten, amerikkalainen oli siihen asti saanut elellä rauhaksiin oriina. Tara kiinnosti nytkin ihan kamalasti, Safi ei niinkään ja se taisikin nuorelle tammalle olla kova isku. Safi nimittäin vaikutti leikkikentälle hylätylle lapselle seuratessaan meidän ihmisten vieressä, kun Arska kulkee Taran perässä ;-)
Tara ei kuitenkaan lämmennyt vääränrotuiselle sitten yhtään, ja komensikin ruunaa pari kertaa ihan kunnolla. Me pidetään väliaita vielä paikoillaan, ja jos esimerkiksi kiimojen yhteydessä näyttää kuolleet hormoonit heräävän henkiin, laitetaan Arska (nyt mahdollisesti Ponin kanssa) tarhan toiselle puolelle.


Tiina osui asian ytimeen sanoessaan, että nämä kaksi painivat keskenään vaikka mitä jännää tapahtuisi. Sama nytkin, Safi ja Poni tanssahtelivat keskenään jonkin aikaa, kun Arska haisteli ympäriinsä ja Tara nyhti muutamia vihreitä ruohonkorsia. Nämä ovat kyllä niiiin majakka ja perävaunu, tulevat ihan mahtavasti juttuun!

Naureskeltiin että Safikin veti mahansa sisään yritessään hurmata Arskaa ;-)

Outi käväisi tallilla tänään, ja kertoi kaiken sujuvan hyvin lauman kesken. Hyvä juttu siis!

Mitä muuten sanoi pahamainen Pouni? Ei mitään! Ruuna meni lenkin jälkeen syömään, kerran pari kävi katsomassa Arskaa ja siinä se. Nomutta hyvä näin kuitenkin!

Arskan sopeutuessa laumaan kunnolla, on laumakuvoihin tulossa muutenkin vähän lisäyksiä... :-)

4 kommenttia

  1. Tara on islanninhevonen, ollut Valpperissa lokakuusta (?) asti :)
    http://pienisuurihevonen.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Todella nätin värinen lämppäri! Paljonko arskalla on säkää? Näyttää meinaan vain hiukan safia korkeemmalta :) onko Arska ex-juoksija vai ihan ratsuna toiminut ja minkä ikäinen?
    Toivottavasti lauma sopeutuu hyvin yhteen jatkossakin! :)

    VastaaPoista
  3. Ano2, Arska ei oo varmasti paljoa yli 150cm, en nyt osaa sanoa :) aika pikkunen kuitenkin on. Safi seisoo noissa kuvissa myös aika ryhdikkäänä :D
    Arska on muistaakseni joskus juossut kilpaa, mutta ollu turhan laukkaherkkä siihen hommaan. Ikää ruunalla on 7 vuotta.
    Jep, sitä mekin toivotaan!

    VastaaPoista