Rakas partaukko siellä Korvatunturilla...

Blogitallin toinen haaste, johon otan osaa! Tarkat ohjeet haasteen tekemiseen löytyy täältä.

Taran omistaja Tiina haastoi blogissaan minut tähän mukaan, niin pakkohan tähän nyt oli osaa ottaa! Kuvituskuvina eilen otettuja kuvia, kun tänne eteläänkin satoi ensilumi nyt varmaan kolmatta kertaa.

Blogihistoriani ensimmäistä kertaa päästin koneen ääreen myös lauman nuorison, eli kirjoitusvuorossa tällä kertaa Safi, Poni ja Milo!

Tara - Milo - Aada - Safi - Poni

Moro toverit! Täällä kirjottelee Paksu-Pasi, joksi tuo mun omistaja (pyh, mulla mitään omistajia ole, meikä on Valppericityn kovin ruunapoika, villi ja vapaa!) mua nykyään kovin usein kutsuu. Tosin sitäkin useammin mun nimi on nykyään Poniperkele, kun vähän innostun kiusaamaan tota säälittävän pientä pikkuveljeä, jota myös Miloksi kutsutaan. Mä en vieläkään oikein ymmärrä, miksi tänne mun tammalaumaan piti toinen orhipoika raahata?!?! Pakko on kyllä pikkuhiljaa rueta käyttäytymään kunnolla, kun tuo omistaja uhkailee lähes päivittäin myymisellä tai roviolla. Kyl mä sen tiedän, ettei se kumpaakaan pystyis, mut vähän rupee villahousui tutisuttaa tommoset puheet! Mut sit aina kun tuo ottaa vaan mut tonne tarhan ulkopuolelle, niin oon niin kultanen. Mut eihän tää meidän kans touhuilu ois mitään ilman harmaita hiuksia, joita mäkin aiheutan tolle ihmiselle! Eihän?

Mitäköhän mä haluisin joululahjaksi... syömäoikeuden kavereiden ruokaan on ihan ekana mun listalla. Toisena vois olla se, et noitten mun kärryjen toinen rengas vois pysyy edelleen niin tyhjänä, ettei niitä voi käyttää. Kolmantena lisää porkkanaa, leipää ja omenaa! Siinä missä noi kaikki muut(paitsi pikkurääpäle) saa ruoan mukana ties mitä herkkuja, niin minä en saa yhtään! Voittekste ymmärtää?! Syy on kuulemma se, et sit en söis mun rehuja, söisin vaan ne herkut ja sit suuntaisin Safin ruokakepulle. Vaik sillä on kuulemma vähemmän ruokaa ku mulla, ni silti ne maistuu paljon paremmalta ku omat.

Alkusyksystä olin aika tuhma, kun Tara tuli laumaan mukaan. Mut kai sen ymmärtää, kun lauman johtaja oli just lähteny ikivihreille pari päivää aikasemmin, ni mun piti olla se porukan mies ja suojella mun tammoja kaikelta ulkopuoliselta! Ja nyt kun tuo rääpäle tuli, niin olin taas aika tuhma, mut oon ruennu olee jo kiltimmin! Ei oo helppoo olla uhmaikänen poni! 

Yhtenä toiveena ois jo kunnon pakkaset ja paksu puuterilumihanki! Monestakin syystä, ihan ensmäsenä se, että mulla on kuuma. Oon varautunu Siperiaan, mut tää muistuttaa lähinnä alkusyksyä. Kai teilläkin ois kuuma untuvatakki päällä kesähelteillä? Siks toiseks, kun täällä on niin kurasta nyt, ja mä tykkään maata ties mistä, niin mun kauniin melkeenvalkonen turkki on nyt ihan hiekkanen ja kuranen. Musta ei saa nyt edustavia kuvia, sori vaan tytöt!

Moi kaikki ihanat! Täällä kirjottelee issikkaprinsessa-Safi! En voi uskoa, että toi ihminen päästi mut nyt vasta ekaa kertaa tänne kirjoittelemaan, vaikka oon yks päätähdistä!

Mun joululahjalista on aika yksipuolinen. Lisää ruokaa! Laitumelle ois kiva päästä takasin, mä tykkäsin olla siellä ihan hirveästi. Oli kivaa, kun ei tarvinnu tehä muuta kun syödä. Välillä käytiin vähän lenkeillä, mut nekin kerrat oli aika harvassa, kun noi mun ihmiset valitti, et on niin kuuma, ettei kykene mihinkään järkevään toimintaan. Siinä ne oli kyllä oikeessa, ei ois kiva ollu lenkkeillä niin kuumalla! Kesän hölläilyn takia mä vähän paisuin, koska söin kuitenki ihan normaalisti, ihanku oisin ollu joku tuntihevonen jossain ja liikkunu siinä määrin. Ja nyt oonki sitte laihdutuskuurilla! Tuloksia on onneks jo alkanu vähän näkyä, hyvä vaan, koska mullei aina ois kauheesti motivaatioo! Ponin kaa painiminen ja heinän syöminen on enemmän mun juttu. Mut sit jos Tara tai naapuritallilta tulee yks suomenruuna mukaan, tai vähän kauempaa tääl blogissakin pyörähdellyt lämppäriruuna Ässä, niin sit mun ääni muuttuu ihan täysin! Mun tekis hirveesti mieli mennä haistelee noit uusia tuttavuuksia, mut en kuulemma saa, kun pitää tehä töitä. Höh!

Vuoden alusta mun laihdutuskuuri kuulemma vähän kasvaa vielä vähän, mun kunnon täytyy kuulemma olla hyvä ens syksyyn mennessä, kun joudun eskariin! A p u a! Mut viedään kuulemma johonkin suureen kaupunkiin jonkun taitavan ihmisen luo, että musta saadaan ehta islantilaisratsu! Kyllä mulla töltti on, mut noi ihmiset ei vaan osaa pyytää sitä, niin miks mä sitä näyttäisin! Ihan tyytyväisiä ne on ollu siihen ku ravaan vaan reippaasti kärryjen edessä.

Mut siis, se mun lahjalista sisältää vähän ruokaa, ja vähän suurempaa väkirehuannosta! Ja sen oon mun mielestä ansainnutki, sen verran kiltti issikkaneito meinaan oon! Noi mun ihmiset aina kehuu mua, että oon vaan niiiin kiva ja täydellisyyttä hipova!

Totaalisen puhkipalanu lumi, joten tää koki nyt tämmösen muodonmuutoksen!

Moiksu kaikki seuraajat! Mäkin pääsin näpyttelemään jotain tänne blogin puolelle, ja onhan tää aika jännää!
Oon asunu nyt laumassa kuukauden, pari päivää päälle. Toi isoveli Poniperkele edelleen vähän kiusaa mua, mut kyl me jo jonkun verran hengataan kahestaankin. Sillon varmaan joku aikuistumisen ikäkriisi, kun se täyttää jo vuodenvaihteessa kuus! 

Toi mun uus omistaja on saanu stressata hiuksensa harmaaks ton Ponin takia, kun se on kiusannut mua sen verran. Vähän alle kuukaus sitte tohon pihaan kaars joku vieras auto, ja sieltä tuli simmonen kiva täti-ihminen ulos katsomaan mun huulea. Se törkkäs mua kaulaan pari kertaa ja kohta olinkin ihan pihalla kaikesta! Sit vähän ajan päästä heräsinkin huuli tosi oudon tuntusena, Aada meinas saada slaagin, kun huomas sen haavan! Mut mun kasvattajan sanoin; täytyyhän oripojalla taisteluarpia olla! Mut nyt toi mun huuli on parantunu tosi hyvin, eikä siinä enää huomaa mitään erilaista, ellei sit tiiä, et siin on joskus ollu jotain.

Mä en oikeen ymmärrä viel herkkujen päälle. Oon pari kertaa saanu maistaa kuivattua leipää, ja alun kummastusten jälkeen se onkin ihan hyvää! Omenasta en oikeen vielä tykkää, mut väkirehut! Ne on mun suuren suurta herkkua, ja tekisin niitten eteen melkeen mitä vaan. 

Tossa pihalla on kans melkeen aika simmonen mun kokonen mustavalkonen vasikka, joka pitää outoa ääntä, heiluttaa häntäänsä takapuoli pystyssä mun edessä, ja sinkoilee joka puolelle. Sillon siis, kun oon tarhan ulkopuolella! Mä en tiiä, eiks se oo tajunnu, et mä en oo vasikka niinku se, vaan ehta poni! Se vissiin haluis hirmusesti leikkiä mun kanssa, mut mua vähän jännittää sen kova ääni. Pari kertaa oon menny haistelee sitä, mut sit se on alkanu taas sinkoilee joka suuntaan ihan hulluna! 

Mäkin varmaan isoveljen tavoin toivon lunta. Mä en yhtään tykkää tosta kurasta, se on inhottavaa kun joutuu kävelee sen läpi. Nyt kaviot ristiin kaverit, et saatais jouluks lunta ja toi kura lähtis pois!