Ruuna oli pirun vihanen jo ennen koko klippaus-session alkua, harjauksessa se pyöri, hyöri, hyppi pystyyn ja potkaisia mua käteen (perkeleen poninperkele!), kun niihin jalkoihin ei nyt vain saanut koskea yhtään. Olin kamala, ja koskin väkisin sitten!
Lähdettiin aamupäivällä tunnin reippaalle ajolenkille, ajatuksena pistää Poni juoksemaan sen verran, ettei se jaksa enää klipatessa tehdä ylimääräisiä liikkeitä. Ruuan kyllä jaksoi ravailla todella pitkät pätkän lenkillä, käveltiin vain ihan pariin otteeseen molempiin suuntiin, mutten ruuna sai hölkötellä menemään pitkillä ohjilla. Oli meillä muuten pässä LG'tkin, ekaa kertaa maastolenkillä (ellei peltoformulointeja lasketa mukaan). Ja hyvin sujui! Ruuna toimi kuin ihmisen hyvin koulutettu mieli, ja pysähtyi ravista pelkän äänen avulla, kun meikä fiksuna pudotti toisen ohjan maahan. Käytiin ihan uudellakin tiepätkällä, eikä tuo välittänyt mitään, puksutti menemään.
Tallille kun tultiin lenkin jälkeen takaisin, vein ponin talliin ja aloitin klippaamisen. Tallille tuotiin eilen vähän tehokkaampi klipperi, kun edellinen tehokas ei Ponin karvaa leikannut. Tämä kyseinen tappokone (Ponin mielestä) murisi kuin tiikeri, eikä sitä voinut päästää lähelle, ilman että piti rueta pyörimään niin, että hyvä ettei riimuunsa hirttäynyt. Parit hienot pystyyn hyppäämiset ja parit sadat potkimiset nähtiin taas, joten annoin klippaamisen olla. Soitin ruunan omistajalle (yksi tallilainen kysyi multa torstaina, että paljonko maksan Ponin ylläpidosta Mikkolasta, ihmiset vissiin luulee mun omistavan sen >:D olin otettu!), ettei tule kyllä mitään. Omistaja kävi sitten parin tunnin päästä hakemassa paikalliselta elukkatohtorilta rauhoittavaa lääkettä, jonka Poni sai sitten kitusiinsa.
Siinä odotellessa, että lääke rupeaa vaikuttamaan, ratsastelin Dianalla kentällä puolisen tuntia. Tuli kokeiltua kepillä jäätä, kun me tehtiin parit laukanvaihdot. On tuo tamma kyllä mahtava, antaa mun virheitä niiin paljon anteeksi ja vaihtaa ite laukat, hyvä että ite osaisin ees pyytää!
Poni ei vaikuttanut rauhoituksesta huolimatta olevan mitenkään yltiörauhallinen, ja eihän se sitä sitten ollutkaan, kun pääsi klipperin terän alle. Melkein samanlainen riehuminen jatkui, mutta saatiin me kuin saatiinkin Poni ainakin noin suurinpiirtein klipattua! Kovin koloinen se on (jaloista lähinnä) mutta menkööt.
 |
| Rauhotettu pounii |
Ei kommentteja
Lähetä kommentti