15.5.2010 |
Tähti oli itsepäinen suomalainen, mutta joka halutessaan osasi olla todella mukavakin. Tämän kanssa oli tosi kiva maastoilla, ei pelännyt tai kytännyt mitään, ja Tähti omasi askellajit, joissa oli helppo istua. Tämä oli myös yksi mielusimmasta hevosista, joiden kanssa teki aina mielellään töitä. Jos tällä olisi olleet jalat paremmassa kunnossa, niin luultavasti porhaltaisin vieläkin sen kanssa pitkin poikin maastoja :--)
15.5.2010 |
Tämä paksunahkainen mutta herkkä suomenputte oli myös ensimmäinen hevonen, jolla kävin kisoissa. Hienosti oltiin aina viimeisten joukossa, minua se ei haitannut, sain vain lisää hienoja muistoja (:
Tähti muutti heinäkuun 29. päivä 2010, jos oikein muistan, omistajansa omalle tallille, minä seurasin perässä. Tätä kautta siis olen saanut mahdollisuuden tutustua myös Liinuun ja Väinöön, ne kun ovat Tähden omistajalla.
Kun saimme käyttöömme oikean kentän, pellon sijaan, rupesimme tekemään myös enemmän maastakäsintyöskentelyä. Muistan kun koin suurta ihmetyksen aihetta, kun Tähti lähti peruuttamaan, kun itse peruutin tämän edessä.
Tähdessä parhainta oli tämän luonne, rakenteeltaan ei ehkä ollut mikään kedon kaunein kukkanen, mutta luonne sitäkin parempi. Itse pidin myös Tähden silmistä, ne olivat aina jotenkin niin ymmärtävän näköiset :D
Tähti 6.1.2011, päivä ennen lopetusta |
Tähti lopetettiin siis takajalkojen mentyä niin huonoon kuntoon, että vaikka hevonen olisi ollut levossa, ei voitu sanoa varmaksi, että oliko kipuja. Pari viimeistä päivää mentiin kipulääkkeen voimalla, ja kun kävin Tähdelle sanomassa heipat 6.1., tunki se turpaansa kokoajan syliini, vaikkei kertaakaan ennen ollut niin tehnyt.
Ikävä tätä hienoa eläintä kohtaan on edelleen suuri, mutta parempi näin, saa Tähti olla ainakin ilman kipuja.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti